Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hellekesänä alkoholipitoisten panimojuomien myynti laski ja alkoholittomien nousi

Oluen, siiderin, long drink -juomien sekä virvoitusjuomien ja kivennäisvesien kokonaismyynti kasvoi heinä–syyskuussa 5,7 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton tiedotteessa kerrotaan, että juomia myytiin Suomessa ajanjaksolla yhteensä 226 miljoonaa litraa.

Alkoholipitoisten panimojuomien myynti laski 1,4 prosenttia. Esimerkiksi oluen myynti laski edellisvuodesta 2,9 prosenttia.

Alkoholittomia juomia taas myytiin merkittävästi enemmän kuin samalla ajanjaksolla vuotta aiemmin. Niiden myynti kasvoi kolmannella vuosineljänneksellä yhteensä 13,6 prosenttia.

– Kuluttajat ovat hienosti löytäneet vedet kuumien kesäpäivien janonsammuttajina. Kuluttaja kuitenkaan harvoin tietää maksavansa lähde- ja kivennäisvesistä virvoitusjuomaveroa, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Tuula Loikkanen sanoo tiedotteessa.

Tiedot perustuvat Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritysten myyntitilastoihin.