Lääkeyhtiö Bayer maksoi viime vuonna yhteisöveroa 124 miljoonaa euroa. Se oli yhtiöistä eniten viime vuonna, selviää Finanssialan kokoamista tiedoista.
Bayerin maksamien verojen määrä laski edellisvuodesta, jolloin yhteisöveron määrä oli 141 miljoonaa euroa.
Yhteisöveropotti pieneni koronavuonna. Sitä kerättiin Verohallinnon mukaan viime vuonna yhteensä 5,4 miljardia euroa, mikä on 0,4 miljardia vähemmän kuin vuonna 2019. Myös yrityksille vuonna 2020 maksetut koronatuet ovat olleet verotettavaa tuloa.
– Kun koronaan liittyvät sulkutoimet alkoivat keväällä 2020, tilanne oli hyvin epävarma. Pahimmissa skenaarioissa yritysten pelättiin kärsivän ja verotulojen laskevan huomattavasti enemmän kuin mitä luvut nyt lopulta näyttävät. Moni Suomeen veroja maksava yritys on pystynyt tekemään tulosta vaikeista ajoista huolimatta, sanoi ylitarkastaja Matti Luokkanen Verohallinnosta tiedotteessa.
Bayerin lisäksi myös K-ryhmä , Nordea ja OP-ryhmä maksoivat yhteisöveroa yli 100 miljoonaa euroa. Toiseksi eniten yhteisöveroa maksoi K-ryhmä, jonka yhteisöveropotti oli 117,7 miljoonaa euroa. Nordea maksoi 110,3 miljoonaa euroa ja OP-ryhmä 109 miljoonaa euroa.
Kolme finanssiyritystä kahdeksan kärjessä
Finanssiala on koonnut tiedot Verohallinnon julkistamien tietojen pohjalta. Verohallinnon tiedot ovat yhtiökohtaisia, joten niistä ei suoraan selviä koko konsernin tai yhtiöryhmän maksaman veropotin suuruutta. Finanssiala on käyttänyt lähteenään myös tilinpäätöksiä. Jotkin alakonsernit saattavat jäädä näkymättömiin, joten listaus ei ole aukoton.
Valtion sijoitusyhtiö Solidium oli Finanssialan listalla viidenneksi suurin yhteisöveron maksaja 95,3 miljoonan euron veropotilla. Sitä seurasi metsäyhtiö UPM , joka maksoi yhteisöveroa 87,8 miljoonaa euroa. Vuonna 2019 sen yhteisöveromäärä oli 134 miljoonaa euroa.
Verotilaston kahdeksan kärkeen ponnisti Nordean ja OP-ryhmän lisäksi vielä kolmaskin finanssiyritys. Sampo -konserni maksoi viime vuonna yhteisöveroa 72,3 miljoonaa euroa.