Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tampereen areena kertoo perjantaina "merkittäviä uutisia" – odotukset kohdistuvat uuteen nimisponsoriin

Tampereelle pian avattava monitoimiareena aikoo kertoa perjantaina merkittäviä uutisia areenan tulevaisuudesta ja yhteistyökumppaneista.

Odotukset kohdistuvat siihen, julkistaako areena uuden nimisponsorin. Areenalla oli aiemmin oululaisen Uros -teknologiayhtiön kanssa sponsorisopimus, jonka myötä monitoimiareenan nimi oli Uros Live -areena.

Areenan hallitus päätti kuitenkin lokakuun lopulla irtisanoa sopimuksen. Syynä päätökseen olivat Uroksen talous- ja muut epäselvyydet, joista STT ja muut mediat ovat kertoneet. Uros on esimerkiksi lähes kymmenen vuoden aikana maksanut Business Finland -lainoistaan vain korkoja, ja yhtiö sai Business Finlandin mukaan miljoonien eurojen kehityslainat ja avustukset väärillä ja salailluilla tiedoilla. Oulun poliisi epäilee yhtiötä törkeästä avustuspetoksesta.

Tällä hetkellä areenan nimi on virallisesti jälleen Tampereen Kannen areena.

Tampereen keskustassa junaradan päälle rakennetusta areenasta tulee jääkiekon liigajoukkueiden Ilveksen ja Tapparan uusi kotihalli. Ensimmäinen ottelu uudessa pyhätössä pelataan 3. joulukuuta tamperelaisjoukkueiden välillä. Areenan virallisia avajaisia vietetään 15. joulukuuta.

Kompleksiin kuuluu myös muun muassa hotelli, kasino ja toimistotiloja.

Jääkiekko-otteluihin areena vetää yli 13 000 katsojaa ja konsertteihin jopa 15 000 katsojaa. Ensi vuonna areena isännöi jääkiekon MM-kisoja.