Energia 247 lopettaa sähköntoimituksensa asiakkailleen lauantaina taloudellisten vaikeuksien vuoksi, kertoo Energiavirasto. Viraston mukaan sähköntoimitukset eivät katkea, mutta asiakkaiden on tehtävä uusi sähkösopimus uuden myyjän kanssa viipymättä.
Verkkoyhtiöt huolehtivat sähköntoimituksen jatkamisesta väliaikaisesti. Verkkoyhtiöt lähettävät asiakkaille erillisen ilmoituksen ja toimintaohjeet.
Energiaviraston mukaan uusi sopimus on tehtävä viipymättä, koska uusi sähkönmyyjä tarvitsee vähintään 14 vuorokautta sähköntoimituksen aloittamiseen.
Energia 247 on sopinut Lumo Energian kanssa, että osa yhtiön asiakkaista ja sähkösopimuksista siirtyy Lumolle. Myyjät ilmoittavat sopimuksen siirrosta niille asiakkaille, joita siirto koskee.
Muiden asiakkaiden sähkösopimukset päättyvät. Energia 247 on yhteydessä niihin asiakkaisiin, joiden sähkösopimus on päättymässä.
Energiavirasto huomauttaa, että asiakkailla ei ole oikeutta saada sähköä verkkoyhtiöltä tai Energiaviraston määräämältä myyjältä samalla hinnalla ja ehdoilla, joista he ovat sopineet Energia 247:n kanssa. Jos asiassa ei päästä yksimielisyyteen, ratkaisun tekee Energiavirasto.