Tampereen keskustassa syttyi torstaina alkuillasta suuri maanalainen tulipalo viemäriverkoston kunnostustyön yhteydessä, kertoi Pirkanmaan pelastuslaitos.
Tulipalosta annettiin terveydelle vaarallisen savun vuoksi aiemmin vaaratiedote. Vaaratilanne on nyt ohi, kertoi pelastuslaitos yhdeksän jälkeen illalla.
Sammutus- ja jälkiraivaustyöt jatkuvat paikan päällä arviolta noin puoleenyöhön.
Alla lukijan kello 19.25 kuvaama video paikalta.
Maan alla paloi pelastuslaitoksen mukaan lasikuitua ja eristeitä, mikä aiheutti erittäin myrkyllistä savua.
Savua levisi pelastuslaitoksen mukaan kaupungilla laajalle alueelle, ja ihmisiä kehotettiin välttämään liikkumista alueella ja sulkemaan ilmanvaihto.
Pelastuslaitos kehottaa savulle altistuneita tarkkailemaan vointiaan ja ottamaan tarvittaessa yhteyttä päivystysapuun tai vakavissa oireissa hätänumeroon.
Hälytys maanalaisesta palosta Verkatehtaankadun ja Rautatienkadun risteyksessä tuli puoli seitsemän aikaan illalla. Sammutustöissä oli mukana parikymmentä pelastuslaitoksen yksikköä.
Liikenne katkaistiin Tampereen keskustassa Rautatienkadulla Vuolteenkadun ja Hämeenkadun väliltä, kertoi Sisä-Suomen poliisi aiemmin Twitterissä . Poliisi kertoi ohjaavansa liikennettä alueella.
Pelastuslaitoksen mukaan Rautatienkadulla ja Verkatehtaankadulla on liikennehaittaa niin kauan kuin pelastuslaitos työskentelee alueella.