Tietoliikennekonserni DNA:n tuoreesta tutkimuksesta selviää, kuinka monta minuuttia uudelle sarjalle annetaan aikaa ennen huonoksi leimaamista. Tuloksen mukaan kaikkein kärsimättömimpiä katsojia ovat jo eläkeikään ehtineet katsojat.
DNA:n suoratoistopalveluiden käyttöä tutkivassa kyselytutkimuksessa kysyttiin 18–75-vuotiailta suomalaisilta paljonko he antavat armonaikaa uudelle sarjalle tai elokuvalle. Vain viisi prosenttia suomalaisista kertoo katsovansa aina elokuvan tai TV-sarjan kokonaan loppuun, vaikka se ei heti tekisikään vaikutusta. Viidennes taas lopettaa katsomisen jo 5–10 minuutin kohdalla, jos ohjelma ei miellytä.
Eniten armoaikaa antoi ehkä jopa yllättäen vastaajaryhmän nuorin polvi. Esimerkiksi 18–24–vuotiaista yli puolet kertoi katsovansa aina vähintään koko ensimmäisen jakson ja lähes joka kymmenes koko ensimmäisen kauden, ennen kuin päättävät jatkosta.
Vanhin vastaajaryhmä teki päätöksensä huomattavasti vähemmän katselun perusteella, sillä eläkeiän saavuttaneista tai sen kynnyksellä olevista kolmannes vaihtaa ohjelmaa jo alle kymmenessä minuutissa ja yli 60 prosenttia ei jatka katsomista yli puolta tuntia, jos ohjelma ei miellytä.
– Perinteisesti ajatellaan nuorten olevan kärsimättömiä katsojia suoratoistopalveluiden periaatteessa lähes loputtomien valintamahdollisuuksien äärellä. Tutkimuksesta paljastui kuitenkin, että suoratoistopalveluiden käyttäjät katsovat aloittamaansa sisältöä huomattavasti pidempään kuin ne, jotka katsovat pääosin perinteistä televisiota. Tämä osaltaan selittää myös eroja ikäryhmien välillä, sillä nuoremmilla vastaajilla on enemmän suoratoistopalveluita käytössään, kertoo DNA:n viihdeliiketoiminnan johtaja Mikko Saarentaus.
Uusia ohjelmia valitessa kriitikoiden arvostelut ohjaavat vain harvoja. Lähes puolet vastaajista kertoi valitsevansa katsottavansa täysin oman intuition perusteella ja joka kolmas joko esittelytekstin tai trailerin perusteella.
Neljännes puolestaan kuuntelee ystävän suosituksia, mutta kriitikoiden arvioiden perusteella taas ei juuri valintoja tehdä, sillä heidän mielipiteisiinsä pohjaa valintansa harvempi kuin yksi kymmenestä.
Tutkimus toteutettiin online-kyselynä Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Panelissa 9.-13.4.2021. Kohderyhmänä olivat 18–75-vuotiaat suomalaiset, ja tutkimuksen otos kiintiöitiin kansallisesti edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan. Tutkimushaastatteluja tehtiin yhteensä 1000.