Yhteydenotot kuluttajaneuvontaan liittyvät määräaikaisiin sopimuksiin, joita voi olla vaikea irtisanoa sekä asiakkailta perittyjen irtisanomismaksujen suuruuteen.
Korona-aika on lisännyt kuntosalien toiminnasta tehtyjen valitusten määrää, kertoo Yle Uutiset. Ylen mukaan kuluttajaneuvontaan tulee joka vuosi noin 300 valitusta kuntosalien toiminnasta. Koronan vaikutukset nostivat Ylen mukaan määrän kuitenkin vuonna 2020 lähes 450:een.
Ylen mukaan valtaosa kuntosaleista toimii reilusti, mutta muutamien yksittäisten kuntosalien toiminta poikii paljon valituksia kuluttajaneuvontaan. Osa saleista on esimerkiksi pelotellut tai painostanut asiakkaita liittymään jäseneksi.
Yhteydenotot kuluttajaneuvontaan liittyvät määräaikaisiin sopimuksiin, joita voi olla vaikea irtisanoa sekä asiakkailta perittyjen irtisanomismaksujen suuruuteen.
Asiakkailta on saatettu Ylen mukaan esimerkiksi vaatia satojen eurojen sakkomaksua määräaikaisen sopimuksen katkaisemisesta. Sopimukset eivät aina ole vastanneet myyntipuheita, eikä niistä ole päässyt eroon edes lääkärintodistuksella.
– Kun salille on menty tekemään sopimus, asiakkaan kokemus on, ettei hän ole saanut riittäviä tietoja ja häntä on painostettu tai on kiirehditty tekemään päätös heti. On sanottu, että tarjous on voimassa vain tänään, kuvaili Ylelle johtava asiantuntija Raija Marttala Kilpailu- ja kuluttajaviraston kuluttajaneuvonnasta.