Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sysmän kunnan vesijohtoverkoston puhdistus vaikuttaisi onnistuneen, talousvesi keitettävä yhä

Sysmän kunnassa Päijät-Hämeessä saastuneen vesijohtoverkoston desinfiointi vaikuttaisi onnistuneen, kuntayhtymä Päijät-Sote kertoo.

Tieto perustuu toissa päivänä otettuihin näytteisiin Sysmän kirkonkylän alueelta. Päijät-Soten mukaan näytteenottoa jatketaan perjantaina koko vesijohtoverkoston alueella kokonaistilanteen selvittämiseksi.

Juomavettä ja ruoanvalmistukseen käytettävää vettä on edelleen keitettävä viisi minuuttia koko desinfioidun verkoston alueella. Peseytymiseen vettä voi käyttää normaalisti.

Perjantaina otettavien näytteiden tulokset saadaan Päjiät-Soten mukaan ensi maanantaina. Keittokehotuksen kestoa arvioidaan tuolloin uudestaan.