Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ukrainan ydinvoimalapalo säikäytti sijoittajat – rivakka kurssilasku jatkui Euroopassa

Pörssit ympäri maailman olivat perjantaina syvenevässä laskussa, kun Ukrainan Zaporizhzhjan ydinvoimalan tulipalo säikäytti sijoittajia. Helsingin pörssi oli iltapäivällä jo 3,8 prosentin laskussa ja yleisindeksi vajosi kohti 10 000 pisteen rajaa. Lasku on ollut nopeaa, sillä vuodenvaihteessa lukema kävi yli 13 100 pisteessä.

Fortum oli reippaassa 4,7 prosentin luisussa ja Helsingin vaihtokärki hohti punaisena.

Suunta alaspäin jyrkkeni myös Euroopan suurilla markkinoilla. Pariisin ja Frankfurtin pörssien laskutahti kiihtyi päivän edetessä 3,5 prosenttiin, Lontoossa luisu eteni 3 prosentin tahtia.

Laskusuuntaus oli valloillaan myös Aasiassa, jossa Tokion Nikkei 225 -indeksi heikkeni 2,2 prosenttia, Hongkongin Hang Seng 2,5 ja Shanghain yleisindeksi prosentin.

Alamäki alkoi jo edellisiltana Wall Streetillä, jossa teknologiapainotteinen Nasdaq vaipui jyrkimmin, 1,6 prosenttia. Myös Euroopan pörssit päätyivät miinukselle eilen.

Öljyn hinta laski hiukan korkeimmista huipuistaan ja viitelaatu Brentin tynnyrihinta liikkui 110 dollarin vaiheilla.

Venäjän keskuspankki ilmoitti, että Moskovan pörssi pysyy suljettuna myös perjantaina, viidentenä päivänä peräkkäin. Kaupankäynti venäläisillä arvopapereilla saa jatkua vain rajoitetusti, keskuspankki ilmoitti Wall Street Journalin mukaan.

Venäläinen internetjätti Yandex varoitti eilen, ettei se välttämättä pysty hoitamaan velkojaan sen jälkeen kun kaupankäynti sen osakkeilla pysäytettiin New Yorkissa. "Venäjän Googleksi" nimitetty Yandex tunnetaan Suomessa siitä, että sillä on datakeskus Mäntsälässä. Yhtiöllä on 60 prosentin markkinaosuus Venäjän nettihauissa. Yandexilla on myös kyytipalvelu, Suomessakin toimiva Yango sekä ruokatoimituspalvelu.