Venäläisen tuomioistuimen on määrä tänään tiistaina antaa ratkaisunsa oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyia vastaan nostettuun petossyytteeseen.
Navalnyia syytetään siitä, että hän olisi kavaltanut järjestölleen annettuja lahjoitusvaroja yli neljän miljoonan euron edestä. Syyttäjä vaatii tunnetulle Vladimir Putinin kriitikolle ja oppositiojohtajalle yli 10 vuoden vankeutta.
Oikeudenkäynti alkoi helmikuussa 2022, ja oikeutta on istuttu samalla, kun Venäjä on hyökännyt Ukrainaan. Navalnyi on oikeudessa pitämissään puheenvuoroissa ottanut kantaa Venäjän sotatoimia vastaan.
Vangittuna yli vuoden
45-vuotias Navalnyi on Venäjän tunnetuimpia Putinin hallinnon vastustajia. Hän ollut vangittuna alkuvuodesta 2021 lähtien. Tuolloin hän palasi Venäjälle Saksasta, missä hän oli toipumassa ja kuntoutumassa myrkytyksestä.
Navalnyin vangitsemisen aikoihin hänen johtamansa järjestö tutki Putinin ja Venäjän eliitin rahankäyttöä ja epäiltyä korruptiota. Navalnyi istuu parhaillaan kahden ja puolen vuoden tuomiota, jota on pidetty poliittisena.