Venäjä on ilmoittanut karkottavansa yhteensä kymmenen Viron, Latvian ja Liettuan diplomaattia Venäjältä.
Kyseessä on vastaveto sille, että Baltian maat karkottivat venäläisdiplomaatteja Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen takia.
Venäjän ulkoministeriö kertoi tiistaina myös kutsuneensa näiden EU:n ja Naton kolmen jäsenmaan suurlähettiläät puhutteluun. Ulkoministeriö ilmoitti tuominneensa "voimakkaasti" Baltian maiden "perusteettomat" päätökset karkottaa venäläisdiplomaatteja aiemmin tässä kuussa.
Venäjä totesi karkottavansa nyt Baltian diplomaatteja vastavuoroisuusperiaatteen perusteella. Kotimaahansa joutuu lähtemään neljä diplomaattia Liettuan suurlähetystöstä ja kolme diplomaattia sekä Latvian että Viron Moskovan-lähetystöstä.
Belgia, Hollanti ja Irlanti karkottavat kymmeniä venäläisiä diplomaatteja
EU-maat Belgia, Hollanti ja Irlanti ilmoittivat tiistaina karkottavansa kymmeniä vakoilusta epäiltyjä venäläisiä diplomaatteja.
Belgian ulkoministeri Sophie Wilmes sanoi maansa karkottavan 21 diplomaattia Venäjän Brysselin-lähetystöstä ja Antwerpenin konsulaatista. Heillä on kaksi viikkoa aikaa lähteä.
Wilmesin mukaan toimenpide tehtiin yhdessä naapuri Hollannin kanssa, jonka ulkoministeriö ilmoitti maan karkottavan 17 venäläistä diplomaattia.
Irlannin ulkoministeri Simon Coveney puolestaan sanoi, että neljää "korkeaa virkamiestä" Venäjän Dublinin-suurlähetystöstä oli käsketty lähtemään.
Karkotukset ovat yleistyneet puolin ja toisin länsimaiden ja Venäjän välillä sen jälkeen kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta.