Opetusalan Ammattijärjestö OAJ valitsi uudeksi puheenjohtajakseen Katarina Murron (kok.). Murto voitti puheenjohtajataiston selkein äänin saaden jo ensimmäisellä äänestyskierroksella äänienemmistön, kun 81 jäsentä 150-jäsenisestä valtuustosta kannatti Murtoa tehtävään. Toiseksi vaalissa tuli Tampereen apulaispormestari Matti Helimo (vihr.), joka sai 30 ääntä.
– Tuntuu kyllä erittäin mahtavalta! Olen häkellyttävän onnellinen ja erittäin otettu saamastani luottamuksesta. Opettajat ja opetusalalla toimivat tekevät yhteiskunnan kannalta todella tärkeää työtä, ja haluan itse omalta osaltani olla vahvistamassa heidän edunvalvontansa, Murto kommentoi valintaansa tuoreeltaan STT:lle.
Kokenut edunvalvonta-ammattilainen aloittaa nelivuotisen puheenjohtajakautensa heti. Tällä hetkellä Murto toimii Akavan työmarkkinajohtajana. Aiemmin hän on työskennellyt Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n työehtoasioiden päällikkönä ja STTK:n edunvalvontajohtajana.
Murto on valmistunut juristiksi ja varatuomariksi Helsingin yliopistosta ja tanssinopettajaksi Teatterikorkeakoulusta. Ennen edunvalvontauraansa hän työskenteli opetusalalla kymmenen vuotta, muun muassa lehtorina Teatterikorkeakoulussa.
Puheenjohtaja haluaa monivuotisen palkkaohjelman ja pienemmän kokonaistyömäärän
Juuri valittu puheenjohtaja pitää tärkeänä, että opetusalalle saataisiin palkankorotusten lisäksi monivuotinen palkkaohjelma.
– Tavallisten palkankorotusten lisäksi palkkataso ja -kehitys pitää saada vastaamaan paremmin työn vaativuutta ja osaamista, Murto linjaa.
Hän toivoo, että koulutuksen perusrahoitus saataisiin pysyvästi korkeammalle tasolle. Murto nostaa myös esiin opettajien ja rehtorien kasvaneen työmäärän.
– Kokonaistyömäärän vähentämistä täytyy saada edistettyä. Opettajien työuupumus on tällä hetkellä jo hälyttävällä tasolla, Murto sanoo.
Tärkeäksi edunvalvontateemaksi hän nostaa myös oppimisen tuen vahvistamisen sitä tarvitseville.
– Meillä on entistä enemmän oppimisessa erilaisia haasteita, jotka kuormittavat opettajien työtä ja koko koululuokkaa. Oppimisen haasteisiin ja oppilashuoltoon tarvitaan lisää tukea. Meillä on liian vähän koulupsykologeja ja -kuraattoreita tukemassa näissä, Murto sanoo.
Murto aikoo säilyttää puoluekirjansa
Puheenjohtajakilpailun aikana käytiin jonkin verran keskustelua ehdokkaiden puoluesidonnaisuuksista. Esimerkiksi Matti Helimo lupasi vaalipuheessaan eroavansa vihreiden jäsenyydestä, mikäli tulisi valituksi. Kokoomustaustainen Murto ei näe tätä tarpeelliseksi.
– En ole itse ollut aktiivinen puoluepolitiikassa koskaan, enkä ole tälläkään hetkellä. Olen aina tehnyt työmarkkinapolitiikkaa ja edunvalvontaa asiat edellä. En koe, että siinä mielessä on mitään ongelmaa, Murto kommentoi.
Murto on OAJ:n ensimmäinen naispuheenjohtaja. Hän on myös Naisjärjestöjen Keskusliiton hallituksen jäsen.
Väistyvä puheenjohtaja Olli Luukkainen toimi järjestön puheenjohtajana yhteensä kolme kautta eli 12 vuotta. Hän jatkaa Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön Jukon hallituksen puheenjohtajana ja yhtenä kunta-alan pääneuvottelijoista tämän vuoden loppuun. Hän on tämän aikaa työsuhteessa myös OAJ:hin.
OAJ edustaa yli 116 000:ta koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan korkeakoulutettua ammattilaista. OAJ on neuvottelujärjestö Jukon ja keskusjärjestö Akavan suurin jäsenjärjestö.