Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mies lähti ulos miekan kanssa tarkoituksena "tappaa joku tuntematon" – tuomittiin ehdolliseen

Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen miehen, joka oli uhannut miekan kanssa itselleen ennalta tuntematonta naista.

Mies kohtasi naisen ulkoilualueella Jyväskylässä viime vuoden lokakuussa. Nainen kertoi, että mies oli lähestynyt häntä miekka nostettuna, jolloin hän juoksi karkuun.

Lähemmäs 40-vuotias mies kertoi esitutkinnassa, että oli ottanut miekan ja veitsen mukaansa ja lähtenyt ulos tarkoituksena tappaa joku tuntematon. Ennen tekoa mies kertoi juoneensa alkoholia ja käyttäneensä mielialalääkkeitä, mistä "hänelle nousi raivo".

Käräjäoikeus katsoi miehen syyllistyneen muun muassa törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmisteluun ja laittomaan uhkaukseen. Oikeuden mukaan rangaistus olisi voinut olla ankarampikin, mutta oikeus piti lieventävänä asianhaarana miehen henkistä tilaa tekohetkellä. Tapahtuneen jälkeen mies toimitettiin oikeuden mukaan tahdonvastaisen hoidon arviointiin.

Käräjäoikeus antoi tuomionsa toukokuun alkupuolella. Siitä kertoi aiemmin Keskisuomalainen.

--

Juttua on täydennetty kello 14.40. Oikeus antoi tuomionsa jo 5. toukokuuta mutta toimitti sen STT:lle vasta perjantaina. Tuomiopäivänä siitä oli uutisoinut Keskisuomalainen.