Venäläisen öljyn tuontikieltoa on kaavailtu osaksi EU:n kuudetta pakotepakettia Venäjää vastaan. Öljyn tuontikiellon on arvioitu olevan painava toimi, sillä öljy tuo huomattavan osan Venäjän tuloista, joita se saa energiakaupasta EU-maiden kanssa.
Unkari on vastustanut tuontikieltoa, mutta nyt maa on saamassa poikkeuksen, jonka turvin se voisi jatkaa venäläisöljyn tuontia. Poikkeus hyödyttää myös muita keskieurooppalaisia sisämaavaltioita, kuten Tshekkiä ja Slovakiaa.
Kompromissiehdotus on ollut, että öljyn tuonti sallittaisiin Druzhba-putkea pitkin. EU-komission virkamies kertoo, että Druzhba on ainoa putki, jonka kautta Venäjältä tuodaan öljyä EU-maihin.
Pakoteneuvottelujen tilaa hyvin tunteva virkamies avasi tuontikiellon yksityiskohtia nimettömästi joukolle toimittajia taustapuhelussa, johon STT osallistui maanantaina.
Putken kautta on tullut noin yksi kolmasosa EU-maihin tulevasta venäläisöljystä. Loput kaksi kolmasosaa on tuotu merikuljetuksilla.
Kuudennessa pakotepaketissa on kaavailtu, että venäläisöljyn tuonti kiellettäisiin meriteitse vuoden loppuun mennessä.
Putkessa kaks i haaraa
Druzhba-sana tarkoittaa ystävyyttä. Venäjältä Keski-Eurooppaan suuntautuva öljyputki haarautuu kahteen haaraan, joista pohjoinen kulkee Valko-Venäjän kautta Puolaan ja Saksaan. Eteläinen haara kulkee Ukrainan läpi Slovakiaan, Unkariin ja Tshekkiin.
Näille eteläisen haaran keskieurooppalaisille maille kysymys öljyn tuontikiellosta on ollut hankala, koska sisämaavaltioina niiden on vaikea korvata venäläistä öljyä muun muassa infrastruktuurin vuoksi.
Äänekkäimmin tuontikieltoa on vastustanut Unkari.
Komission virkamiehen mukaan Puola ja Saksa ovat sitoutuneet luopumaan venäläisöljyn käytöstä vuoden loppuun mennessä. Eteläisen haaran kautta EU:hun tulee vain noin 11 prosenttia venäläisestä öljystä.
Komission laskujen mukaan EU pystyisi näin ollen pysäyttämään 89 prosenttia EU:hun tulevasta venäläisöljystä.
Turvaa toimitushäiriöiden varalle
Sovun saavuttaminen ei näyttänyt vielä varmalta, kun EU-maiden johtajat aloittivat kokouksensa Brysselissä maanantaina iltapäivällä. Komission virkamiehen mukaan oli vaikea ennakoida, mihin johtajien neuvottelut lopulta päätyisivät.
Unkarin pääministeri Viktor Orban sanoi kokoukseen saapuessaan, ettei sopua vielä ole. Hänen mukaansa Unkari tarvitsee takuita sellaisen tilanteen varalle, että öljytoimitukset putken kautta katkeaisivat syystä tai toisesta.
Komission virkamiehen mukaan kyse olisi siitä, että muut jäsenmaat turvaisivat toimituksia Unkarille, jos putken virralle kävisi jotain.
– Muut jäsenmaat tarjoaisivat heille joko raaka-öljyä tai öljyjalosteita. He kaipaavat etenkin dieseliä, virkamies sanoi.
Virkamies arvioi, että Unkari todennäköisesti haluaisi takuita myös pidemmälle aikavälille siitä, että sillä olisi yhteys öljysatamiin Kroatian kautta.
Kolmanneksi Unkari haluaisi myös rahaa infrastruktuurin päivittämiseen.
Rajoituksia öljytuotteiden eteenpäin viemiseen
Putkipoikkeuksen jättäminen tuontikieltoon ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista. Osa EU-maista on huolestunut kilpailun vääristymisestä, jos halvan venäläisöljyn ostaminen meriteitse lopetetaan, mutta osa EU-maista saisi edelleen öljyä halvalla putkea pitkin ja pystyisi myymään siitä jalostamiaan öljytuotteita eteenpäin muualle EU:hun.
Komission virkamies pitää huolta perusteltuna. Ratkaisuksi on ehdotettu, että putkiöljyn ostamista jatkavia EU-maita rajoitettaisiin myymästä öljytuotteita eteenpäin EU:ssa tietyn ajanjakson jälkeen.
– Kun kaikki ovat lopettaneet meriteitse kuljetetun venäläisöljyn ostamisen, sitten Unkari ja Slovakia eivät voisi enää myydä eteenpäin tiettyjä öljytuotteita, virkamies sanoi.