Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koronapassi ja koronatodistuksen lukijasovellus poistuvat käytöstä Suomessa

Koronapassi ja sen lukijasovellus poistuvat Suomessa käytöstä tapahtumissa ja ravintoloissa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

THL:n mukaan nykyisenkaltaisessa epidemiatilanteessa koronapassin käytölle ei ole enää perusteita ja siksi koronatodistuksen lukijasovelluksen ja koronapassin käyttö lopetetaan.

Lukijasovellus ei ole enää ladattavissa keskiviikon jälkeen. Sovelluksen voi poistaa kännykästä itse.

Koronatodistuksen lukijasovellus otettiin käyttöön viime lokakuussa. Sillä oli käyttäjiä enimmillään 250 000.

Vaikka EU:n koronatodistuksen käyttö loppuu Suomessa, sitä voi vielä kuitenkin tarvita ulkomaanmatkoilla. Jos olet lähdössä ulkomaanmatkalle, tarkista vaatiiko kohdemaa matkustajilta koronatodistusta, THL muistuttaa.

Koronatodistuksen voi ladata Omakannasta.

-----

Juttua korjattu klo 14.35: Poistettu tieto enimmillään päivää kohden tehtyjen tarkastusten määrästä. THL korjaa, että tilastointiominaisuus lukijasovellukseen tuli tammikuussa, jolloin tarkastusmäärä ei kuvaa sovelluksen käyttöä koko käytön ajalta.