Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Asiakasmaksulain muutos tasasi kotihoidon asiakkaiden tuloeroja – kunnat menettivät arviolta 10 miljoonaa euroa maksuja

Viime vuonna tehty muutos asiakasmaksulakiin tasasi eroja kotihoidon asiakkaiden toimeentulossa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo. Asia ilmenee THL:n tuoreesta tutkimuksesta, jossa vertailtiin kuntien säännöllisen kotihoidon asiakasmaksuja ennen lain uudistusta viime kesäkuussa ja uudistuksen jälkeen helmikuussa 2022.

Varsinainen lakimuutos astui voimaan heinäkuussa, mutta lain maksukattoa koskevat muutokset tulivat voimaan vasta tämän vuoden tammikuussa.

Lakimuutoksen myötä kotihoidon asiakasmaksut pienenivät yleisimmin pienituloisilla ja kasvoivat suurituloisilla, THL:n tiedotteessa sanotaan.

Keskimäärin kotihoidon palvelumaksu pieneni. Tästä johtuen kuntien kotihoidon maksukertymä väheni THL:n mukaan yhteensä noin 10 miljoonalla eurolla.

Lain esitöissä oli aikoinaan arvioitu, että kuntien maksutulot eivät muutoksen jälkeen kokonaisuudessaan juuri muuttuisi. Prosentuaalisesti kuntien valtakunnallinen maksukertymä pieneni noin 7 prosentilla, tiedotteessa sanotaan.

THL:n mukaan lakimuutos onnistui kuitenkin tavoitteessaan tasata maksuja kuntien välillä.

– Tutkimuksemme mukaan lakimuutos onnistui tavoitteessaan yhtenäistää maksukäytäntöjä ja tasata maksuja kuntien välillä, tutkimuspäällikkö Jussi Tervola THL:stä sanoo tiedotteessa.

– Alueellisen yhdenvertaisuuden näkökulmasta kotihoidon käyttäjien tilanne parani. Lakiuudistuksen myötä asiakasmaksujen alueellinen vaihtelu pieneni huomattavasti.

Aiemmin maksuissa oli huomattavia kuntakohtaisia eroja

THL:n mukaan lakimuutoksessa säännöllisen kotihoidon maksuille asetettiin uusi maksutaulukko. Taulukossa maksut määriteltiin aiempaa tarkemmin palvelutuntien mukaan. Tämä johti siihen, että lähes kaikissa kunnissa muutettiin joitakin kotihoidon maksuja riippuen palvelutuntien ja kotitalouden jäsenten määrästä.

Keskimääräinen maksu nousi THL:n mukaan erityisesti kunnissa, jotka olivat ennen lakimuutosta perineet suhteellisen pieniä maksuja. Vastaavasti kunnat, jotka olivat ennen muutosta perineet korkeampia maksuja, alensivat maksujaan, tiedotteessa sanotaan.

Ennen lakimuutosta kotihoidon maksuissa oli THL:n mukaan huomattavia kuntakohtaisia eroja, koska maksuprosentteja ei säädelty tarkasti palvelutuntimäärien mukaan.

Uudistuksen jälkeen useampi kuin yhdeksän kuntaa kymmenestä otti Suomessa käyttöön uudet palvelutuntikohtaiset enimmäismaksuprosentit, tiedotteessa todetaan.

THL:n mukaan säännöllisen kotihoidon palveluiden piiriin kuuluu Suomessa vuosittain 115 000 ihmistä.

---

Korjattu nimi klo 10.17: Jussi Tervola, ei Juho.