Mustikan, puolukan ja lakan alkukesän näkymät ovat hyvät, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke). Myös mansikoiden pääsatokausi on alkamassa, tiedottaa Hedelmän- ja Marjanviljelijäinliitto (HML).
Luken mukaan mustikan kukintoja on ollut alkukesästä keskinkertaisesti mutta raakileita runsaasti. Luken erikoistutkijan Rainer Peltolan mukaan vaikuttaa siltä, että mustikan pölyttäjät ovat ahkeroineet kovasti.
Puolukat kukkivat tavanomaisesti, ja lakkojen kukkia on ollut erittäin runsaasti.
Alkukesän näkymät näiden marjojen satovuodelle ovatkin varsin suotuisat, Luken tiedotteessa kerrotaan. Tilanteen odotetaan tarkentuvan lähiviikkoina.
Mustikan kukinta alkoi eteläisessä Suomessa toukokuun lopulla eli hieman myöhemmin kuin viime vuonna. Kukinta on nyt päättynyt koko maassa.
Viime kesänä kuivuus pienensi mustikkasadon. Peltola toivoo, ettei sama toistuisi tänä vuonna.
Viime aikojen helteet ovat panneet mansikoiden pääsatokauden aluilleen, kertoo HML.
– Pääsatokausi ajoittunee normaalien vuosien tapaan heinäkuun kahdelle ensimmäiselle viikolle, kertoo liiton puheenjohtaja Tarja Matomäki tiedotteessa.
Mansikat ovat tällä hetkellä laadukkaita ja hyvin makeita. HML:n mukaan makeimmat mansikat syntyvät, kun yö- ja päivälämpötilojen ero on suuri.
Mansikoiden itsepoiminta ja myynti on käynnistynyt.