Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolmenkymmenen asteen raja meni tänään rikki vain Päijät-Hämeessä – ukkosrintama alkaa heräillä illan aikana

Päijät-Hämeessä Heinolan Asemantauksen mittauspisteellä mitattiin päivän korkein lämpötila, 30,9 astetta.

Mittausasema oli ainut, jolla tänään kirjattiin yli 30 asteen lukema, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Tämän ja huomisen päivän aikana luvassa on myös ukkosia.

Sateet voivat paikoittain olla voimakkaita, ja varoitukset rajusta ukonilmasta sekä rankkasateista ovat voimassa tänään ja huomenna.

– Ukkosrintama alkaa heräillä pikkuhiljaa illan aikana ja saapuu Suomeen viimeistään puolenyön aikaan lännestä, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Tomi Laurinen kertoi.

Suurimpien sateiden raja kulkee Laurisen mukaan noin Oulun korkeudella. Sitä pohjoisemmassa tulee vain yksittäisiä sadekuuroja.

Laurisen mukaan tuulet voivat sadekuurojen aikaan olla voimakkaampia, ja tuulen nopeus voi yltyä yli 15 metriin sekunnissa.

Myös vettä voi sataa kerralla runsaasti, rankoissa sadekuuroissa jopa yli 20 millimetriä tunnissa. Rankat sadekuurot voivat aiheuttaa paikallista tulvimista.

Ukkosrintama tekee Suomessa kuitenkin melko lyhyen visiitin, sillä lauantai-iltapäivästä lähtien sää alkaa lännestä alkaen poutaantua.

– Sunnuntain vastaiseksi yöksi melkein koko maa on jo poutainen, Laurinen kertoi.

Viikonloppuna viileämpää

Viikonloppua kohden sää kylmenee hieman.

– Nämä parin päivää kestäneet 30 asteen helteet ovat ohi ja huomenna päivällä ihan kaakkoisimmassa Suomessa saatetaan ylittää helleraja, mutta muualla pyöritään noin 20 asteen molemmin puolin, Laurinen sanoi.

Sunnuntaina sää viilenee entisestään, ja maan etelä- ja keskiosissa lämpötila voi Laurisen mukaan korkeimmillaan nousta juuri ja juuri 20 lämpöasteen yläpuolelle.

Sen kylmemmäksi sää ei alkuviikostakaan ole ennusteiden mukaan vajoamassa, vaan alkuviikosta helleraja saattaa paikallisesti mennä rikki.