Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Junaliikenteessä poikkeusjärjestelyt jatkuvat tänään Turun radalla, junat korvataan busseilla Salon ja Turun sekä Turun sataman väleillä

Turun ja Kupittaan välisen asetinlaitteiden tietoliikenneongelman vuoksi junat korvataan tänään busseilla Salon ja Turun sekä Turun sataman väleillä, kertoo rataliikennekeskus. Bussit pysähtyvät myös Kupittaan asemalla.

Iltapäivällä annetun arvion mukaan tietoliikenneyhteys saadaan kuntoon iltakuuteen mennessä. Ratavika on jatkunut eilisestä saakka.

Helsingin ja Turun välinen junaliikenne oli tiistaista alkaen tarkoitus pysäyttää Turussa Kupittaan asemalle, alkavan kaksivuotisen ratahankkeen takia.

Poikkeusjärjestelyt Turku - Kupittaa-välillä voimassa noin kaksi vuotta

Kun ratatyö Turun ja Salon välisellä rataosuudelle saadaan valmiiksi, junat liikennöivät Helsingistä Salon kautta Kupittaan asemalle.

Junaliikenteen pysäytys Kupittaalle eli ennen päärautatieasemaa on osa Kupittaa–Turku-ratahanketta, jossa muun muassa rakennetaan kaksoisraide kyseiselle välille.

Hankkeen aikana välimatka kuljetaan bussilla. Samalla myös suora junayhteys Turun satamaan poistuu.

Kupittaan asemalta löytyvät myös opasteet VR:n korvaavalle bussiyhteydelle Turun satamaan sekä Föli-bussille Turun lentokentälle. Satamaan asti ostettu tai satamasta lähtevään junaan ostettu junalippu toimii pääsylippuna bussikuljetukseen.

Ajantasaisin tieto busseilla korvatuista junavuoroista on nähtävissä VR:n verkkosivuilla. Matkustajien apuna Kupittaan ja Turun asemilla päivystää myös laiturioppaita.