Fazer kertoo tutkivansa, voisiko solumaatalous mahdollistaa suklaan raaka-aineena käytettävän kaakaon viljelyn. Solumaataloudessa tuotanto tapahtuu bioreaktoreissa peltojen sijasta.
Yhtiön mukaan ilmastonmuutos uhkaa perinteisiä kaakaon viljelyalueita lähellä päiväntasaajaa, minkä vuoksi on tarpeellista tutkia vaihtoehtoisia tapoja tuottaa kaakaota.
– Nykytiedon valossa soluviljellyn kaakaon tuloon markkinoille menee vielä vuosia. Tämä on tulevaisuuteen suuntaava, pitkän tähtäimen projekti, sanoo Fazer Makeisten innovaatio- ja tutkimusyksikön päällikkö Annika Porr tiedotteessa.
VTT:n tutkimusryhmää johtava Heiko Rischer kertoo, että solumaatalous tarkoittaa bioteknistä tuotantoa perinteisen maanviljelyn sijaan, jolloin tuotanto vaatii vain pienen määrän maapinta-alaa ja muita luonnonvaroja.
Ensimmäiset onnistuneet erät tuotettu
Fazer on jo tuottanut ensimmäiset onnistuneet erät soluviljeltyä kaakaota yhteistyössä VTT:n kanssa. Yhtiö kertoo jatkavansa tutkimustyötä osana suurempaa yhteenliittymää, joka kokoaa yhteen solumaataloudesta kiinnostuneita suomalaisia yrityksiä ja tutkimuslaitoksia.
Rischerin mukaan soluviljelty kaakao määritellään EU:ssa uuselintarvikkeeksi, jonka käyttö vaatii Euroopan elintarviketurvallisuusviraston hyväksynnän.
Kaakaon soluviljelyyn keskittyvä hanke saa rahoitusta Business Finlandilta.