Suomalaiset aikovat lasketella tänä talvena entistä enemmän lähellä olevissa hiihtokeskuksissa, selviää Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry:n (SHKY) teettämästä kyselystä. IRO Researchin toteuttaman kyselyn mukaan laskettelua aiotaan harrastaa tulevalla kaudella edellistä kautta enemmän.
Laskettelua harrastavista talouksista reilu 60 prosenttia aikoo tehdä useamman päivän laskettelulomia tänä talvena. Heistä 42 prosenttia kertoo jo varanneensa loman alkaneelle kaudelle. Erityisesti muutaman tunnin ja päivän mittaisten laskettelumatkojen määrän odotetaan kasvavan.
Syynä tähän on Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Harri Lindforsin mukaan talouden epävarmat ajat, jolloin ihmiset eivät halua tehdä pitkän aikavälin päätöksiä ja lähteä ulkomaille. Tutkimuksen mukaan yli 80 prosenttia suomalaisista mainitsee yleisen hintojen nousun vaikuttavan omiin harrastusaikeisiin tänä vuonna jonkin verran.
Lindfors uskoo, että hissilippujen hinnat nousevat muutaman prosenttiyksikön verran, mutta pysyvät alle inflaation.
Myös laskettelijoiden määrä on tutkimuksen mukaan kasvanut viime vuosina.
– Viimeiset kaksi talvea ovat olleet lumisia myös etelässä. Silloin into talvilajeihin kasvaa. Laskettelussa yhdistyy monia trendejä: halutaan olla yhdessä ja liikkua luonnossa, Lindfors kuvailee STT:lle.
Syyskuussa toteutetussa tutkimuksessa selvitettiin laskettelijoiden ja lumilautailijoiden harrastusinnokkuutta sekä suomalaisten mielikuvia ja asenteita lasketteluun liittyen. Tutkimusaineisto muodostuu täysi-ikäisiä suomalaisia edustavasta 1 000 vastaajan otoksesta ja ski.fi-sivustolla pop-up kyselyyn vastanneista noin 860 ihmisestä.