Valtiovarainvaliokunta puoltaa yksimielisesti sähkölaskujen perusteella myönnettävän kotitalousvähennyksen hyväksymistä ja ehdottaa eduskunnalle vähennyksen hyväksymistä. Valiokunnan mietintö valmistui perjantaina.
Sähköenergialaskujen perusteella myönnettävän kotitalousvähennyksen on arvioitu koskevan noin 252 000 kotitaloutta. Valiokunta ei tehnyt hallituksen ehdotukseen muutoksia.
Sähkövähennystä voivat esityksen mukaan saada ne taloudet, joiden vakituisen asunnon sähkölaskut ovat suuret ensi vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana.
Hallituksen esityksen mukaan 1.1.–30.4.2023 kulutetusta sähköenergiasta saa kotitalousvähennystä siltä osalta, kun sähkölasku ylittää 2 000 euroa ja on enintään 6 000 euroa. Sähkövähennys on 60 prosenttia vähennykseen oikeuttavista kuluista. Sähkövähennystä saa vain sähköenergiasta, ei sähkönsiirrosta.
Hallituksen esityksessä kerrotaan esimerkkejä siitä, miten vähennys lasketaan. Jos esimerkiksi sähkönkulutus olisi neljän kuukauden aikana yhteensä 10 000 kilowattituntia ja sähköenergiasta maksettu hinta 20 senttiä kilowattitunnilta, sähköenergiasta maksetut kustannukset olisivat 2 000 euroa. Tässä tapauksessa vähennystä ei siis vielä saisi.
Jos taas sähköstä maksettu hinta olisi 40 senttiä kilowattitunnilta ja kulutus olisi neljässä kuukaudessa samat 10 000 kilowattituntia, sähköenergiasta maksettu hinta olisi 4 000 euroa. Tällöin vähennys olisi 60 prosenttia 2 000 eurosta eli 1 200 euroa ennen kotitalousvähennyksen 100 euron omavastuuta.
Verovelvollisten täytyy itse hakea vähennystä. Vähennyksen voisi hakea joko verokortille tai täydentämällä esitäytettyä veroilmoitusta. Vähennyksen voisi hakea huomioitavaksi vuoden 2023 ennakkoperinnässä.
Esimerkiksi 1 000 euron vähennys pienentäisi henkilölle maksettavaksi määrättäviä veroja 1 000 eurolla.
Hallituksen esityksen esimerkkilaskelman mukaan keskituloisen noin 45 000 euroa vuodessa ansaitsevan palkansaajan ennakonpidätysprosentti pienenisi 20,5 prosentista 18,5 prosenttiin, jos hän hakisi vuoden alusta alkaen 1 000 euron vähennyksen huomioitavaksi ennakkoperinnässä. Kuukausittainen hyöty olisi noin 75 euroa eli 900 euroa vuositasolla. Lopullisessa verotuksessa vähennyksestä saatava hyöty olisi kuitenkin 1 000 euroa. Esimerkkilaskelmassa on käytetty keskimääräistä kunnallisveroprosenttia.
Esityksen mukaan vähennys myönnettäisiin vain verovelvollisen oman vakituisen asunnon sähkönkäyttöpaikan perusteella.
Hallituksen esityksen mukaan sähkölaskusta ei saisi kotitalousvähennystä, jos samojen sähköenergiakustannusten perusteella olisi myönnetty väliaikaista sähkötukea. Myös samojen sähköenergiakustannusten perusteella myönnettävä toimeentulotuki estäisi kotitalousvähennyksen myöntämisen.
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2023 alusta, ja se olisi voimassa vuoden 2023 loppuun. Lakia sovellettaisiin vuoden 2023 verotuksessa.
Ne kotitaloudet, joilla ei olisi mahdollisuutta täysimääräisesti hyödyntää verovähennystä, voisivat hakea valmisteilla olevaa Kansaneläkelaitoksen myöntämää sähkötukea.
Tukea maksettaisiin 1.1.–30.4.2023 käytetystä sähköenergiasta. Tuen maksaminen edellyttäisi 400 euron omavastuun ylittävää kuukausikohtaista sähkölaskua. Sähkön siirrosta aiheutuneita kustannuksia ei otettaisi huomioon.
Tuen hakija voisi saada 400 euroa ylittävästä kuukauden sähkölaskusta tukea 60 prosenttia. Sähkölaskusta huomioitaisiin enintään 1 500 euroa kuukaudessa, joten enimmäistuki kuukaudessa olisi 660 euroa.
Tukea maksettaisiin neljältä kuukaudelta eli tuen enimmäismäärä koko lain voimassaoloajalta olisi 2 640 euroa.