Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Disneyn toimitusjohtaja sai lähtöpassit, 15 vuotta yhtiötä johtanut Bob Iger palaa tehtävään

Maailman suurin mediayhtiö Disney on antanut potkut toimitusjohtaja Bob Chapekille. Yhtiön johtoon palaa Bob Iger, joka toimi toimitusjohtajana 15 vuotta, kunnes Chapek tuli tehtävään vuonna 2020.

Muutos astuu Disneyn tiedotteen mukaan voimaan heti.

Yhteensä yli 40 vuotta Disneyllä työskennelleen ja nyt yhtiöön palaavan Igerin aikana Disney kasvoi viihteen suuryhtiöksi. Se hankki muun muassa animaatiostudio Pixarin, Lucasfilm-tuotantoyhtiön ja 21st Century Foxin elokuva- ja televisiotoimintoja.

Iger aikanaan suositteli Chapekia seuraajakseen, mutta myöhemmin kaksikon välit rakoilivat.

Chapekin pari vuotta kestäneen toimitusjohtajuuden aikana sijoittajat huolestuivat yhtiön kasvavista kuluista. Tänä vuonna Disneyn osakkeen arvo on laskenut 41 prosenttia.

Chapek suututti joitakin Disneyn työntekijöitä aiemmin tänä vuonna, koska toimitusjohtaja ei heti tuominnut Floridan osavaltion niin sanottua Don't Say Gay -lakia (älä sano homo). Laki kieltää kunnallisten koulujen opettajia opettamasta seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuoli-identiteettiin liittyviä asioita. Chapek otti asiaan kantaa vasta työntekijöiden painostuksen seurauksena.

Walt Disney World -huvipuisto sijaitsee Floridassa.

Igerin tarkoitus muuttaa suunta kahdessa vuodessa

Disneyn tiedotteen mukaan Iger on lupautunut toimitusjohtajaksi kahdeksi vuodeksi. Igerin on tarkoitus luoda yhtiölle kasvustrategia sekä yhteistyössä hallituksen kanssa etsiä itselleen seuraaja kahden vuoden määräajan päättymiseen mennessä.

Hallituksen puheenjohtaja Susan Arnold kiittää Chapekia tiedotteessa pitkästä urasta Disneyllä ja sanoo tämän vieneen yhtiön läpi pandemian aiheuttamista haasteista. Hän kertoo hallituksen kuitenkin päättäneen, että Iger on "ainutlaatuisessa asemassa" johtamaan yhtiötä nyt meneillään olevassa vaiheessa, kun koko ala on murroksessa.

Lisäksi Arnold sanoo, että Iger kunnioittaa syvästi Disneyn ylintä johtoa ja että Disneyn työntekijät ihailevat tätä suuresti.

Aiemmin Iger on toiminut myös Disneyn hallituksen puheenjohtajana. Nyt hallituksen johdossa ei tapahdu muutoksia, vaan pestissä jatkaa Arnold.