YK:n ihmisoikeusneuvosto on päättänyt käynnistää kansainvälisen korkean tason tutkinnan Iranin mielenosoituksiin liittyvistä ihmisoikeusloukkauksista. Neuvosto tuomitsi rauhanomaisten mielenosoitusten tukahduttamisen voimakeinoin.
Ihmisoikeusneuvoston 47 jäsenmaasta 25 äänesti tutkinnan puolesta ja kuusi vastaan. 16 maata jätti äänestämättä.
Neuvosto piti tänään ylimääräisen kokouksen, jonka taustalla olivat Iranin hallinnon kovat otteet mielenosoittajia kohtaan tämän syksyn aikana. YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Volker Türk vaati kokouksessa Iranin turvallisuusjoukkoja lopettamaan tarpeettoman voimankäytön.
– Vanhat menetelmät ja vallanpitäjien toimet eivät yksinkertaisesti toimi. Itse asiassa ne vain pahentavat tilannetta. Olemme nyt täysimittaisessa ihmisoikeuskriisissä, Türk linjasi kokouksessa.
Ihmisoikeusvaltuutetun mukaan noin 14 000 ihmistä on tähän mennessä pidätetty mielenosoitusten yhteydessä ja kuusi mielenosoittajaa on saanut kuolemantuomion. Türk kehotti Iranin hallitusta ja vallanpitäjiä pidätysten sijaan kuuntelemaan mielenosoittajien vaatimuksia.
Itävaltalainen Türk aloitti ihmisoikeusvaltuutettuna lokakuussa. Türk sanoi, että hän tarjoutui vierailemaan Iranissa aloitettuaan tehtävässään, mutta ei ole saanut Iranin hallinnolta vastausta.
Laajat mielenosoitukset leimahtivat Iranissa syyskuussa nuoren kurdinaisen kuoltua maan siveyspoliisin hoteissa. Ihmisoikeusjärjestö Iran Human Rightsin mukaan Iranin turvallisuusjoukot ovat mielenosoituksia tukahduttaessaan surmanneet yhteensä yli 400 ihmistä.
Ajatuspaja ISW:n raportin mukaan mielenosoitusten odotetaan jälleen kiihtyvän lähipäivinä, sillä protesteja koordinoivat ryhmät ovat kehottaneet maanlaajuisiin mielenosoituksiin.
Kiina ja Venäjä tukivat Irania
Ihmisoikeusneuvoston ylimääräistä kokousta ehdottivat Saksa ja Islanti, ja yli 50 maata kannatti ajatusta. Kokous on kuitenkin paljastanut jälleen jakolinjoja kansainvälisen yhteisön sisällä.
Iran syytti kokouksessa länsimaita ihmisoikeuksien käyttämisestä politiikan välineenä ja sai tukea Kiinalta ja Venäjältä. Kiinan lähettiläs Chen Xu varoitti käyttämästä ihmisoikeuksia muiden maiden sisäisiin asioihin puuttumiseen. Venäjän lähettiläs Gennadi Gatilov taas lyttäsi vaatimukset tutkinnasta täysin perusteettomina.
Islannin ulkoministeri Thordis Kolbrun Reykfjord Gylfadottir kiisti, että kokouksen motiivit olisivat poliittiset.
– Tässä ei myöskään ole kyse siitä, että niin sanottu länsi tuputtaisi arvojaan Iranin kansalle. Tässä on kyse ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamisesta ja suojelemisesta, ministeri sanoi medialle.
Kokouksessa puhui myös muun muassa Saksan ulkoministeri Annalena Baerbock, joka vetosi tutkinnan puolesta.
– Jos emme kerää todisteita, jos emme tue tätä esitystä, uhrit eivät saa koskaan oikeutta, Baerbock sanoi.
-----
Korjattu aiempaa uutista kello 18.20: Ihmisoikeusvaltuutetun nimi kirjoitetaan Volker Türk, ei Volter Turk.