Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sähköyhtiö 365 Hankinta on laittanut vireille satoja perättömiä velkomuskanteita – monet haasteen saaneet eivät ole edes yrityksen asiakkaita

Sähköyhtiö 365 Hankinta on haastanut kuluttajia oikeuteen perusteettomien velkomuskanteiden vuoksi, kertoo Kilpailu- ja kuluttajavirasto. Monilla oikeuteen haastetuista ei ole edes ollut sähkösopimusta 365 Hankinnan kanssa. Yhtiö on laittanut vireille yhteensä satoja velkomuskanteita, joiden perusteena on "avoin lasku".

Tapauksien määrä on ollut niin laaja, ettei Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi antaa yleistä ohjetta tapauksia varten. Haastetilanteessa ei voi myöskään kääntyä kuluttajaviranomaisen puoleen.

Tuomioistuimet eivät yleensä voi puuttua perusteettomiin kanteisiin, vaan niiden on annettava haaste. Kuluttajan on itse vastustettava haastetta 14 päivän sisällä haasteen tiedoksiannosta. Kuluttajan on kuitenkin varauduttava täysimittaiseen oikeudenkäyntiin.

– Perusteeton oikeuteen haastaminen on yksittäiselle kuluttajalle vakava paikka ja se tulee myös yhteiskunnalle kalliiksi. Oikeusjärjestelmän ei pitäisi mahdollistaa tällaisten painostuskeinojen hyväksikäyttöä kuluttajien ja yhteiskunnan kustannuksella. Olemme aidosti huolissamme, että vastaava oikeuden väärinkäyttö yleistyy. Asiaa pitäisi selvittää ja ryhtyä toimiin väärinkäytösten ehkäisemiseksi, toteaa kuluttaja-asiamies Katri Väänänen Kilpailu- ja kuluttajaviraston tiedotteessa.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto ohjeistaa kuluttajia kääntymään oikeusavun tai yksityisen lakimiehen puoleen. Mikäli yritys velkoo saatavaa, jota ei ole olemassa tai sopimus on saatu aikaan harhaanjohtamalla, kyseessä voi olla petoksen yritys. Näissä tapauksissa asiassa on syytä tehdä rikosilmoitus.