Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tänään kannattaa saunoa ja pestä pyykkiä – pörssisähkö todella halpaa

Pörssisähkön käyttäjille torstai on ilon päivä, sillä pörssisähkön hinta laskee alle kolmen sentin kilowattitunnilta iltapäiväyhden aikaan. Sähkölaitteita voi hurutella halvoilla hinnoilla läpi illan.

Pörssisähköstä on joutunut syksyn aikana maksamaan pahimmillaan yli 60 senttiä kilowattitunnilta.

Sähkön hintaan vaikuttaa esimerkiksi se, että Olkiluodon kolmosreaktorin koekäyttö jatkuu, ja yksikön sähköntuotanto on tarkoituksena nostaa tänään iltapäiväyhden aikaan täyteen 1600 megawatin tehotasoon. Täystuotanto ei kuitenkaan kestä pitkään, sillä vuorokauden loppuessa teho on tarkoitus ajaa nollaan.

Olkiluodon kolmosreaktorin koekäyttö jatkui tällä viikolla pitkän tauon jälkeen.