Korkeimpaan hallinto-oikeuteen on esitetty useita valituksia markkinaoikeuden joulukuussa Isännöintiliitolle ja useille isännöintiyrityksille määräämistä seuraamusmaksuista, uutisoi Suomen Kiinteistölehti. Markkinaoikeus oli määrännyt Isännöintiliiton ja useita isännöintiyrityksiä maksamaan vajaat viisi miljoonaa euroa seuraamusmaksuja hintakilpailua rajoittavasta toiminnasta, joka oli tapahtunut vuosina 2014–2017.
Valitusten tekijöiden joukossa on useita isännöintiyrityksiä sekä Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV).
KKV teki Suomen Kiinteistölehden mukaan valituksen, koska se on tyytymätön markkinaoikeuden tekemään ratkaisuun. KKV oli alun perin vaatinut Isännöintiliitolle ja sen hallituksessa vuosina 2014–2017 vaikuttaneille yrityksille seuraamusmaksuja noin 22 miljoonan euron edestä.
Valituksen tehneet isännöintiyritykset ovat Retta Services Oy, Reim Hämeenlinna Oy ja Reim Group Oy Ltd sekä Oulun Kiinteistötieto Oy. Reim Groupin toimitusjohtaja Jukka Mäkinen kommentoi Suomen Kiinteistölehdelle, että markkinaoikeuden päätös oli epäoikeudenmukainen.
---
Juttua korjattu klo 21.18. Reim Groupin toimitusjohtajan nimi po. Jukka Mäkinen (ei Mäkelä). Kolmannessa kappaleessa ollut Suomen Isännöintilehti po. Suomen Kiinteistölehti.