Konepajayhtiö Valmet kohensi tulostaan ja liikevaihtoaan viimeisellä vuosineljänneksellä. Yhtiön liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 28 prosenttia 1,54 miljardiin euroon, mitä osittain selittää virtauksensäätöyhtiö Nelesin sulautuminen Valmetiin keväällä.
Valmetin vertailukelpoinen ebita-tulos eli tulos ennen rahoituseriä, veroja ja aineettomien hyödykkeiden poistoja kasvoi 33 prosenttia 196 miljoonaan euroon.
Saadut tilaukset kasvoivat loka-joulukuussa 27 prosenttia lähes noin 1,39 miljardiin euroon
Kannattavuutta kuvaava ebita-marginaali parani 12,7 prosenttiin vuoden takaisesta 12,2 prosentista. Koko vuoden 2022 tasolla ebita-marginaali laski hieman.
Valmetin toimitusjohtaja Pasi Laine kertoo yhtiön tilauskannan olleen vuoden lopussa 4,4 miljardia euroa, mikä on 307 miljoonaa enemmän kuin vuotta aiemmin.
Valmetin lyhyen aikavälin markkinanäkymät ovat enimmäkseen hyvät, ja yhtiö arvioi sekä liikevaihtonsa että tuloksensa kasvavan tänä vuonna.
Valmetin osakekurssi oli torstaina iltapäivällä kahdeksan prosentin nousussa.