Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jo kahdeksan ihmistä kuollut lumivyöryissä Itävallassa

Itävallassa on kuollut yhteensä kahdeksan ihmistä lumivyöryissä viikonlopun aikana, kertoivat viranomaiset sunnuntaina. Lauantaina kerrottiin kolmesta kuolleesta ja sunnuntaina viidestä maan länsiosassa.

Sunnuntain kuolleiden joukossa olivat muun muassa 29- ja 33-vuotiaat laskettelijat ja heidän oppaansa, jotka olivat olleet laskettelemassa merkittyjen reittien ulkopuolella Sankt Antonissa Tirolissa.

Itävallassa on pyryttänyt useita päiviä sankasti, minkä seurauksena lumivyöryvaara on noussut toiseksi korkeimmalle tasolle eli neloseen viisiportaisella asteikolla.

Itävallassa vietetään koululaisten lomaviikkoa, mikä on täyttänyt hiihtokeskukset. Laskettelukauden alku oli monille keskuksista surkea, koska lunta ei juuri ollut.

Itävallassa kuolee vuosittain parikymmentä ihmistä lumivyöryjen uhrina.