Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kallis sähkö ja kohonneet vuokrat painoivat kauppaketju Tokmannin tulosta – toimitusjohtajan mukaan kuluttajakäyttäytyminen muuttui ennustettua enemmän

Kauppaketju Tokmannin vertailukelpoinen liikevoitto laski loka–joulukuussa noin 36 miljoonaan euroon toissa vuoden 40 miljoonasta eurosta. Myös koko vuonna yhtiön vertailukelpoinen liikevoitto laski noin 86 miljoonaan euroon. Yhtiön liikevoitto asettui tasolle, jota yhtiö ennakoi loppuvuonna tulosvaroituksessaan.

Laskeneesta liikevoitosta huolimatta Tokmannin liikevaihto kasvoi koko vuonna noin 1,17 miljardiin euroon. Tokmannin toimitusjohtaja Mika Rautiainen kertoo tulostiedotteessa, että yhtiön tulosta heikensi yleisen kustannustason nousu, varsinkin kohonneet sähkö- ja vuokrakulut.

Tokmannin hallitus ehdottaa, että osinkoa maksetaan yhteensä kahdessa erässä enintään 0,76 euroa.

Toimitusj ohtaja: Tarjoukset ja kampanjat korostuivat

Rautiainen kuvaa viime vuotta Tokmannille kaikkiaan haastavaksi.

– Kuluttajakäyttäytymisen muutos, joka aiheutui ostovoiman heikkenemisestä, oli suurempi kuin ennustimme. Kovien kasvuvuosien jälkeen sopeutuminen laskeviin volyymeihin ja rajusti nouseviin kustannuksiin oli hankalampaa kuin osasimme odottaa, Rautiainen sanoo.

Tokmanni on pyrkinyt kilpailemaan varsinkin tavarataloissaan ja verkkokaupassaan myytävien tuotteiden hinnoilla. Yhtiölle kilpailukykyisen hintatason säilyttäminen on Rautiaisen mukaan tarkoittanut aiempaa matalampaa myyntikateprosenttia.

– Ostovoiman heikentymisen myötä tarjoukset ja kampanjamyynti korostuivat myynnin rakenteessa.

Yhtiön myymistä tuotteista noin puolet oli viime vuonna päivittäistavaraa, puolet käyttötavaroita.

Yhtiö ennakoi, että sen liikevaihto kasvaa tänä vuonna yli 1,2 miljardin euron ja vertailukelpoisen liikevoiton olevan 85–100 miljoonaa euroa.