Televisiosarjassa tulee tylsä tai kuumottava hetki: päähenkilö katselee mietteliäänä rantakalliolta avautuvaa maisemaa tolkuttoman pitkään, tai yksi jännityselokuvan hahmoista tonkii toisen kotia salaa pimeässä. Olo on joko tylsistynyt tai muuten vähän nihkeä – pitäisikö hakea luurista helpotusta?
Käden hakeutuminen kännykälle kesken television katselun ei ole harvinaista. Markkinointiin ja mediaan keskittyvä sivusto Drum uutisoi jo vuonna 2017 Googlen kuluttajaraportista, jonka mukaan kolme neljästä britistä käyttää älylaitetta televisiota katsellessaan. Alle 25-vuotiaiden keskuudessa osuus oli yli 90 prosenttia.
Englanniksi puhutaan double screeningistä eli kahden näytön samanaikaisesta katselusta. Aivotutkimuksesta väitellyt psykologian tohtori Mona Moisala sanoo käyttävänsä termiä multitasking eli usean tehtävän yhtäaikainen tekeminen. Käytännössä tuplanäyttöily on siis yksi multitaskingin alalaji.
Puhelin on tunteiden pakotie
Kännykkään tarttumisen taustalla on Moisalan mukaan tutkitusti useimmiten tylsistyminen. Kun ihmiselle tulee ikävä olo, tunnetta on helppo paeta puhelimen tarjoamiin ärsykkeisiin.
– Kun mieli on tottunut siihen, että samaan aikaan on monta asiaa vireillä, yhteen asiaan keskittyminen kerrallaan alkaa tuntua epämiellyttävältä, Moisala kuvailee.
Syy ei siis ole televisiotuotoksen laahaavassa käsikirjoituksessa vaan siinä, että mieli harhailee televisioruudun hulinasta huolimatta. Joskus puhelimeen tarttumisen taustalla on esimerkiksi viestin merkkiääni tai ohjelman kirvoittama halu tarkistaa näyttelijän nimi, mutta ei likimainkaan aina.
– Vaikka puhelimen näyttö olisi pimeänä, se tutkitusti vie meiltä huomiota. Olemme niin ehdollistuneita siihen, että kännykässä on virikkeitä, että jopa pois päältä olevaan puhelimeen tekee mieli tarttua vähänkään tylsänä hetkenä, Moisala sanoo.
Syy vai seuraus?
Brittilehti Telegraphin haastattelemat asiantuntijat kertovat vuonna 2019 julkaistussa jutussa, että paljon eri medioita yhtäaikaisesti käyttävät suoriutuvat joissakin kognitiivisissa testeissä huonommin kuin ne, joilla sekakäyttö on vähäisempää. Lisäksi heillä joidenkin keskittymiskykyyn liittyvien aivorakenteiden on havaittu olevan anatomisesti hieman pienempiä kuin muilla.
Samanlaisia tuloksia on saatu suomalaistutkimuksissa, joissa Moisala on ollut mukana. Hänen mukaansa on näyttöä, että paljon multitaskingia tekevillä on etuotsalohkon keskittymiseen liittyvillä aivoalueilla vähemmän harmaata ainetta eli hermosoluja kuin muilla.
Siitä, kumpi on syy ja kumpi seuraus, ei kuitenkaan ole tietoa.
– Voi olla, että jos harrastaa paljon medioiden yhtäaikaista käyttöä pitkän ajan, se vahingoittaa keskittymiskykyä ja aiheuttaa anatomisia muutoksia aivoissa. On kuitenkin myös mahdollista, että keskittymiskyky on lähtökohtaisesti huono, mikä on seurausta näistä pienemmistä aivorakenteista, kognitiivisen neurotieteen tutkija Andre Szameitat sanoo Telegraphille.
Aivot muovautuvat läpi elämän
Vaikka syistä ja seurauksista ei ole selvyyttä, ilmeistä on, että jatkuva keskittymisen jakaminen muokkaa aivoja.
– Toki synnynnäinen biologia vaikuttaa siihen, miten hyviä olemme keskittymään luontaisesti, mutta aivot myös muovautuvat sen mukaisesti, miten niitä käytetään, Moisala kertoo.
Koska muovautuminen jatkuu läpi eliniän, eläkeläinenkään ei voi tuudittautua siihen uskoon, että oma keskittymiskyky on jo jotenkin vakioitunut. Erityisen herkkiä ja alttiita ovat kuitenkin lapset ja nuoret.
Moisala muistuttaa, että aikuisilla on iso vastuu ja tärkeä tehtävä suojata lapsen aivoja runsaalta älylaitteiden käytöltä.
– Siinä ei ole mitään pahaa, että lapset pelaavat pelejä tai katsovat piirrettyjä, mutta on osattava asettaa rajat. Jos lapsen kiukunpuuskat tai tylsistyminen ratkaistaan aina pädillä, tosi tärkeitä aivotaitoja jää oppimatta, kuten tunnesäätelyä ja tylsyyden sietokykyä.
Suomessa vanhemmat ovat Moisalan mukaan pääosin hyvin valveutuneita ja ymmärtävät, miten lasten älylaitteiden käyttöön on syytä suhtautua.
Piippaava laite haittaa palautumista
Esimerkiksi elokuvan katselu voi olla monille tapa rentoutua. Jos keskittyminen elokuvaan keskeytyy jatkuvasti puhelimen takia, rentoutumistarkoitus voi kaikota tyystin. Moisala sanoo, että jatkuva multitaskaaminen tutkitusti väsyttää, pitää yllä vireystilaa ja aiheuttaa stressiä.
Samaa ilmiötä esiintyy monilla myös kirjoja lukiessa. Aikuisillakin voi olla vaikeuksia keskittyä fyysisen kirjan lukemiseen, koska samalla ei voi tehdä muita asioita ja aivot ovat tottuneet jatkuvaan ylivireyteen.
– Kirjan lukeminen voi olla hyvä tapa harjoittaa rauhallista ja pitkäjänteistä keskittymiskykyä. Voi päättää, että nyt en anna keskeyttää itseäni, ja poistaa houkutuksen aivojen ulottuvilta, Moisala neuvoo.
Älylaitteiden käytön rajoittaminen on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Moisala huomauttaa, että jos jatkuva tarkistelu ja tavoitettavana oleminen ei olisi addiktoivaa eli riippuvuutta aiheuttavaa, emme me ihmiset sitä tekisi.
– Jos puhelimesta kuuluu merkkiääni, vaatii suurempaa taistelua aivoilta olla tarttumatta kuin tarttua siihen.
Moisalan mukaan kyseessä on sama ilmiö kuin siinä, että kaikki tietävät liikunnan ja riittävän unen olevan hyväksi, mutta silti niiden tavoittelu voi tuntua hankalalta. Liikkumattomuuden, univajeen ja liiallisen älylaitteiden käytön haitat tunnetaan kyllä, mutta tahto ei välttämättä riitä toteutukseen asti.
Multitaskaus on myös tarpeen - muttei koko ajan
Telegraphin haastattelema neurotieteilijä Kep-Kee Loh sanoo, että jatkuva huomion jakaminen ei välttämättä ole ainoastaan haitallista. Joissakin tutkimuksissa on huomattu, että medioita yhtäaikaisesti käyttävät ovat parempia jakamaan huomiotaan ja sisäistämään moniaistillista tietoa.
Myös Moisala painottaa, ettei multitaskaus ole automaattisesti huono asia, joka tuhoaa aivot. Useat työtehtävät vaativat monen asian samanaikaista tekemistä ja nopeaa hyppimistä asiasta toiseen.
– Ongelma syntyy, jos tilaa ei saa kytkettyä pois päältä silloin, kun sille ei ole tarvetta. Jos multitaskaus on ainoa aivojen tila, ihminen ei pysty rauhoittumaan silloinkaan, kun se olisi suotavaa.
Keskittymiskykyään voi pyrkiä parantamaan monin keinoin. Moisala neuvoo esimerkiksi tietoiseen älylaitteettoman ajan järjestämiseen, unen laadun parantamiseen ja tietoisuustaitojen harjoitteluun. Jos yksikin niistä onnistuu, iso askel on jo otettu.
– Jos miettii, että onko syytä hakeutua vaikkapa adhd-tutkimuksiin, kannattaa ensin lähteä liikkeelle arjen hienovaraisesta muokkaamisesta. Jos korjaukset eivät vaikuta, sitten voi miettiä, onko tilanteelle synnynnäistä pohjaa.
Koska aivot muokkautuvat läpi elämän, niitä voi ohjata myös pois huonoista tavoista.
– Se vaatii tahtolihaksen käyttöä, mutta se vahvistuu, mitä enemmän sitä käytetään.