Kaikki AKT:n lakot ovat käynnissä satamissa ja kuljetuksissa
Auto- ja Kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n lakot ovat alkaneet satamissa ja kuljetuksissa tänään.
Puoliltaöin alkoivat kuorma-autoalan sekä säiliöauto- ja öljytuotealan lakot. Aamukuudelta alkoivat puolestaan ahtausalan lakko satamissa sekä terminaalialan lakko.
Työtaisteluun päädyttiin, kun AKT hylkäsi eilisiltana sovittelijan työriitaan antaman sopimusehdotuksen.
AKT:n puheenjohtajan Ismo Kokon mukaan sovintoehdotukset olivat sekä tekstien että palkankorotusten osalta riittämättömiä.
Valtakunnansovittelijan toimiston mukaan sovittelua yritetään jatkaa lähipäivinä.
HS-gallup: Ensimmäistä kertaa äänestävien suosikkipuolue on perussuomalaiset
Perussuomalaiset on ylivoimaisesti suosituin puolue niiden keskuudessa, jotka tänä keväänä saavat äänestää ensimmäistä kertaa eduskuntavaaleissa, selviää Helsingin Sanomien kyselystä.
Vastaajista 28 prosenttia äänestäisi perussuomalaisia, jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt. Toisena on SDP, jota äänestäisi 13 prosenttia kyselyyn vastanneista. Kolmanneksi suosituin on vihreät 11 prosentilla.
HS:n kyselyn toteutti Kantar, ja siihen vastasi 624 ihmistä, jotka ovat ensimmäistä kertaa äänestämään oikeutettuja. Tulosten virhemarginaali on koko aineiston tasolla suurimmillaan noin 3,9 prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.
THL: Sekava palvelujärjestelmä heikentää mielenterveystyön vaikuttavuutta lapsille ja nuorille
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan lasten ja nuorten tulisi saada vaikuttavaa mielenterveyshäiriöiden hoitoa osana perusterveydenhuoltoa. Tällä hetkellä sekava palvelujärjestelmä heikentää palveluiden vaikuttavuutta, THL sanoo.
THL:n mukaan tarvittava hoito tulisi saada läheltä lapsia ja nuoria eli terveyskeskuksista ja kouluista. THL myös esittää nuorten palvelujen yläikärajan yhtenäistämistä 24 vuoteen.
THL on tehnyt selvityksen, millaiset tekijät edistävät ja haittaavat lasten ja nuorten mielenterveystyön vaikuttavuutta. Kartoitus on osa kansallista lapsistrategiaa.
Hallinto-oikeus antaa ratkaisun Tytti Yli-Viikarin kaksista potkuista Valtiontalouden tarkastusvirastosta
Helsingin hallinto-oikeus antaa tänään ratkaisun Tytti Yli-Viikarin irtisanomisista Valtiontalouden tarkastusvirastosta (VTV).
Eduskunta irtisanoi Yli-Viikarin VTV:n pääjohtajan paikalta kesällä 2021. Yli-Viikari aikoi palata hoitamaan ylijohtajan taustavirkaansa, mutta VTV irtisanoi hänet siitä viime vuoden keväällä.
Sitä ennen Helsingin käräjäoikeus oli tuominnut Yli-Viikarin virka-aseman väärinkäyttämisestä, virkavelvollisuuden rikkomisesta sekä kavalluksesta. Tuomiosta on valitettu hovioikeuteen.
Yli-Viikari valitti molemmista irtisanomisista hallinto-oikeuteen.
Viisikymppinen nainen myönsi nostaneensa koiransa turkista ilmaan - käräjäoikeus antaa tuomionsa suojelukoirien kohteluun liittyvässä oikeudenkäynnissä
Varsinais-Suomen käräjäoikeus antaa tänään tuomionsa asiassa, jossa viisikymppistä naista syytetään belgianpaimenkoiraansa kohdistuneesta eläinsuojelurikoksesta.
Nainen myönsi poliisikuulustelussa nostaneensa kahdeksanvuotiaan koiransa turkista ilmaan. Hän kiistää syyllistyneensä asiassa rikokseen.
Epäilty rikos tapahtui Saksanpaimenkoiraliiton alajärjestön koulutustilaisuudessa syksyllä 2020. Syyte liittyy Oikeutta eläimille -järjestön vuonna 2021 tekemään paljastukseen suojelukoirien väkivaltaisesta koulutuksesta Suomessa.
Welt: Tanska ja Hollanti kieltäytyvät toimittamasta Leopard 2 -tankkeja Ukrainaan
Saksalaislehti Weltin mukaan Saksan muodostama liittouma Leopard 2 -taistelupanssarivaunujen toimittamiseksi Ukrainaan on luhistumisen partaalla. Tankkitoimituksiin aiemmin myönteisesti suhtautuneista maista Tanska ja Hollanti ovat nyt kieltäytyneet toimituksista.
Maiden hallituslähteet vahvistavat asian lehdelle. Tankkitoimitusten sijasta maat kertovat rahoittavansa Saksan varastoissa olevien ja Ukrainaan toimitettavien vanhojen Leopard 1 -tankkien kunnostusta.
Lehti mainitsee myös sen, että Suomi ei ole vielä sitoutunut yhdenkään tankin toimittamiseen.
Naton puolustusministerit jatkavat kokoustaan Brysselissä
Naton puolustusministerit jatkavat kokoustaan tänään Brysselissä. Keskustelussa on kokouksen toisena päivänä muun muassa Naton puolustus ja pelote.
Suomea edustaa kokouksessa puolustusministeri Mikko Savola (kesk.).
Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys ei ollut eilen tiistaina Naton puolustusministerien virallisella asialistalla. Asia kuitenkin nousi jo eilen esiin, kun Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg kommentoi Naton päämajassa Suomea ja Ruotsia koskevia ratifiointeja.
Stoltenbergin mukaan pääkysymys Suomen ja Ruotsin Nato-prosessissa ei ole, tehdäänkö ratifioinnit yhtä aikaa. Pääkysymys on Naton pääsihteerin mukaan, että molemmat ratifioidaan puolustusliiton jäseniksi mahdollisimman nopeasti.
Useisiin ruotsalaissivustoihin kohdistettiin verkkohyökkäyksiä tiistaina
Ruotsissa useisiin verkkosivuihin kohdistui palvelunestohyökkäyksiä tiistaina. Asiasta on uutisoinut muun muassa Ruotsin yleisradio SVT, jonka omatkin sivut joutuivat kohteeksi.
SVT:n mukaan iskujen tekijäksi ilmoittautui Anonymous Sudaniksi itseään kutsuva hakkeriryhmä, joka ilmoitti asiasta Telegram-tilillään.
Ryhmä viittaa viesteissään koraanin polttamiseen. Tanskalais-ruotsalainen äärioikeistovaikuttaja Rasmus Paludan poltti koraanin Turkin suurlähetystön ulkopuolella tammikuussa.
Päivän aikana verkkohäirinnän kohteeksi joutuivat myös SAS-lentoyhtiön verkkosivut. Tiedossa ei ole, onko häirinnän takana sama taho.
Uudessa-Seelannissa ainakin kolme kuollut myrskyn seurauksena
Kansallisen hätätilan julistaneessa Uudessa-Seelannissa ainakin kolme ihmistä on kuollut trooppisen myrskyn seurauksena, viranomaiset kertovat.
Yksi ruumis löytyi paikalta, jossa pelastajan kerrottiin aiemmin kadonneen myrskyn aikana. Kaksi muuta löytyi myrskyn riepottelemalta Hawke's Bayn seudulta.
Viranomaisten mukaan myrskyn pahin vaihe on jo ohitse, mutta vaaran kerrottiin yhä jatkuvan. Hallituksen tiistaina myrskyn vuoksi julistama kansallinen hätätila on vasta maan historian kolmas. (Lähde: AFP)
Joel Armialle maali ja syöttöpiste Montrealin murjoessa Chicagon 4-0
Jääkiekon NHL:ssä päivän pitkän ottelukierroksen aloittanut Montreal Canadiens on voittanut vierailleen Chicago Blackhawksin yksipuolisin luvuin 4–0.
Montrealin Joel Armia teki joukkueensa toisen maalin kolmannen erän alkupuolella ja oli lisäksi syöttämässä peli viimeistä, Christian Dvorakin tekemää maalia.
Kahdessa ensimmäisessä maaliköyhäksi jääneessä erässä nähtiin likaista peliä, sillä jäähyjä jaeltiin puolin toisin. Armia lähetettiin kahden minuutin jäähylle kahdesti.
Pisimmälle meni Armian joukkuetoveri Josh Anderson, joka kerrytti muhkeat 17 jäähyminuuttia pelin alussa tappelun aloittamisesta.
Bayern München ja AC Milan avausvoittoihin Mestarien liigan neljännesvälieräavauksessa
Jalkapallon miesten Mestarien liigan ensimmäisen pudotuspelikierroksen ensimmäisissä otteluissa voitot ottivat saksalainen Bayern München ja italialainen AC Milan.
Bayern kukisti neljännesvälierien avausottelussa vieraissa Kingsley Comanin toisen puoliajan maalilla ranskalaisen PSG:n 1–0. Kotijoukkue AC Milanin voittomaalin englantilaista Tottenhamia vastaan laukoi Brahim Diaz.