Suomen suurimmilta yrityksiltä puuttuu ymmärrystä omien luontovaikutustensa suuruudesta, ympäristöjärjestö WWF Suomi sanoo. Näkemys perustuu järjestön perjantaina julkaisemaan raporttiin, jota varten tehtyyn kyselyyn vastasi Suomen sadasta suurimmasta yrityksestä 48.
WWF:n mukaan suurin osa yrityksistä tiedosti yleisellä tasolla luonnon köyhtymisen aiheuttaman uhkan. Harva yritys kuitenkaan ymmärsi omien luontovaikutustensa suuruuden.
Noin puolet kyselyyn vastanneista yrityksistä arvioi, ettei niiden toiminnalla ole lainkaan tai juurikaan vaikutusta luonnon monimuotoisuuteen Suomessa. Noin kolmannes uskoi, että niillä on vain vähän tai ei ollenkaan vaikutusta luonnon köyhtymiseen maailmanlaajuisesti.
WWF:n mukaan isoilla suomalaisilla yrityksillä on kuitenkin merkittäviä vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen paikallisesti ja maailmanlaajuisesti. Vaikutukset syntyvät sekä suoraan että välillisesti yritysten arvoketjujen kautta, WWF sanoo.