Venäjän täysimittaisen hyökkäyksen aikana Ukrainassa on kuollut tai haavoittunut yhteensä jo ainakin noin 19 000 siviiliä. Tietoon tulleen uhrien määrän on julkistanut YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimisto (OHCHR), uutisoi Guardian tiistaina.
Kuluneiden 12 kuukauden aikana Ukrainassa on YK:n tietojen mukaan menettänyt sodan takia henkensä noin 7 200 siviiliä ja yli 11 700 on haavoittunut tai loukkaantunut.
OHCHR kuitenkin arvioi, että siviiliuhrien todellinen määrä on korkeampi kuin tietoon tulleet luvut.
Suurin osa kirjatuista siviiliuhreista on kuollut tai haavoittunut räjähdysaseiden käytön seurauksena. Esimerkiksi raskaan tykistön ammusten ja ohjusten räjähdykset vaikuttavat isolla alueella.
OHCHR:n tiedot koskevat tilannetta Venäjän hyökkäyksen alusta tämän vuoden helmikuulle. Tiedot on päivitetty 12. helmikuuta.
Useita kuolleita Venäjän iskuissa Hersonissa
Ainakin viisi ihmistä on kuollut Venäjän tekemissä iskuissa Etelä-Ukrainassa Hersonin kaupungissa, kertoi Hersonin kaupunginvaltuusto. Lisäksi 16 ihmisen kerrottiin haavoittuneen iskuissa.
Ukrainan asevoimat kertoi aiemmin Facebookissa, että iskuissa kuoli noin kuusi ihmistä. Asevoimien mukaan iskut vaurioittivat useita rakennuksia vakavasti ja sytyttivät tulipaloja asunnoissa.
Uutistoimisto AFP:n toimittajat kertoivat nähneensä muovilla tai foliohuovilla peitettyjä ruumiita kaupungin kaduilla lähellä bussipysäkkiä ja supermarkettia.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi syytti Venäjää siviilien tappamisesta Hersonissa ja sanoi Venäjän armeijan tulittaneen voimakkaasti kaupunkia.
– Parkkipaikalle, asuinalueille, korkeaan rakennukseen ja julkisen liikenteen pysäkkiin osui, presidentti sanoi sosiaalisessa mediassa.
Iskut tehtiin tiistaina samaan aikaan, kun Venäjän presidentti Vladimir Putin piti lykätyn kansakunnan tilaa käsittelevän puheensa.
Wagnerin johtaja syyttää Venäjän sotilasjohtoa petoksesta
Venäläisen palkkasotilasyhtiö Wagnerin johtaja Jevgeni Prigozhin syytti tiistaina Venäjän sotilasjohtoa siitä, ettei se toimita Wagner-ryhmälle ampumatarvikkeita ja että se yrittää tuhota ryhmän. Tämä merkitsee Prigozhinin mukaan "petosta".
Prigozhinin yksityinen palkkasotilasarmeija on avainasemassa, kun Venäjä taistelee Bahmutin kaupungista Ukrainan itäosassa. Tämä on paljastanut jännitteitä Wagner-ryhmän ja Venäjän armeijan välillä, vaikka Kreml on kiistänyt välirikon.
Prigozhin sanoi lehdistöpalvelunsa jakamassa ääniviestissä, että yleisesikunnan päällikkö ja puolustusministeri eivät määrää antamaan ampumatarvikkeita Wagner-ryhmälle eivätkä auttamaan sitä lentokuljetuksissa.
Prigozhin on arvostellut Venäjän vakinaista armeijaa Ukrainassa. Äskettäin hän teilasi Venäjän "hirviömäisen byrokratian", joka hänen mukaansa hidastaa sotilaallisen voiton saamista.
Blinken varoitti avaamasta Pandoran lipasta
Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken luonnehti Venäjän hyökkäystä Ukrainaan "strategiseksi epäonnistumiseksi". Blinken kommentoi Ukrainan sotatilannetta Euroopan-kiertomatkansa päätteeksi Kreikan Ateenassa tiistaina.
– Vuosi presidentti Putinin aloittaman hyökkäyksen jälkeen on selvää, että hänen sotansa on ollut kaikin tavoin strateginen epäonnistuminen, Blinken sanoi.
Blinken varoitti, että jos Venäjän hyökkäyksen annetaan edetä rankaisematta, avataan Pandoran lippaan maailma, jossa vallitsee voimakkaamman oikeus.
Venäjä vaatii Yhdysvaltoja vetämään "sotilaansa ja kalustonsa" Ukrainasta
Venäjä vaatii Yhdysvaltoja vetämään Ukrainasta "sotilaansa ja kalustonsa". Venäjän ulkoministeriö jätti vaatimuksen tiistaina kirjeessä Yhdysvaltain Moskovan-suurlähettiläälle Lynne Tracylle, joka oli kutsuttu ministeriöön.
Vaatimus koskee Venäjän mukaan samalla sotilasliitto Naton sotilaita ja sotakalustoa. Käytännössä Venäjän on katsottu viittaavan lännen Ukrainalle antamaan aseistukseen.
Venäjän ulkoministeriön mukaan tilanteen lieventämiseksi Yhdysvaltain ja Naton tulisi ylipäänsä lopettaa Venäjän vastainen toiminta.
EU:n Borrellilta kirje puolustusministereille
EU:n ulkosuhteiden korkea edustaja Josep Borrell kertoi Naton päämajassa Brysselissä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa lähettäneensä maanantai-iltana EU-maiden ulkoministerien kokouksen jälkeen puolustusministereille kirjeen, jonka he saisivat tiistaina. Hän sanoi pyytäneensä maita tarjoamaan ammuksia Ukrainalle omista varastoistaan.
Hän totesi, että aikaa tässä asiassa mitataan nyt viikoissa.
Borrell sanoi, että ensiksi täytyy käyttää olemassa olevia varastoja, tämän jälkeen tehdä lisähankintoja aseteollisuudelta ja kolmanneksi on lisättävä sen kapasiteettia.
Tiedotustilaisuudessa käytiin läpi muun muassa Ukrainaa vaivaavaa ammuspulaa. Aseiden ja ammusten alavireinen tuotanto suhteessa kysyntään on puhuttanut jo pitkään, mutta viime aikoina keskustelu asiasta on kiihtynyt entisestään.
Italian pääministeri vierailulla Kiovassa
Heti Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin vanavedessä Ukrainaan on saapunut vierailulle Italian pääministeri Giorgia Meloni. Meloni saapui pääkaupunki Kiovaan tiistaina aamupäivällä, kertoi Melonin tiedottaja.
Italian pääministerin odotetaan käyvän neuvotteluja presidentti Zelenskyin kanssa.
Meloni on toistuvasti ilmaissut halunsa vierailla Ukrainassa osoittaakseen hallituksensa tuen Ukrainalle Venäjän suurhyökkäyksen alettua lähes vuosi sitten.
-----
Juttua korjattu kello 14.35: OHCHR:n raportti on julkaistu jo aiemmin helmikuussa eikä tiistaina, kuten jutussa aiemmin luki. Guardian uutisoi aiheesta tiistaina.