Sunnuntaisuomalainen julkaisee juhlavuotenaan uudelleen vanhoja juttujaan. Vironperän isännän näkemykset presidenttipelistä ja vähän muustakin julkaistiin ensimmäisen kerran Virolaisen 85-vuotispäivänä 31.1.1999.
Johannes Virolainen, Karjalan poika Viipurin maalaiskunnan Ylä-Sommeen kylästä, suunnitteli 1930-luvulla tiedemiehen uraa. Kolme laudaturia oli valmiina ja väitöskirjamateriaalia kerättynä Kannaksen pienviljelijöiden taloudellisesta asemasta.
Virolainen oli tosin antanut jo pikkusormen myös politiikalle. Maalaisliittolainen Karjalan poika istui 1930-luvulla pari vuotta porvarillisen opposition edustajana Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa. AKS oli voimissaan, eikä "patkuli" Virolaiselle juuri arvoa annettu.
(AKS on äärioikeistolaisena tunnettu Akateeminen Karjala-seura. Patkuli on maltillisista keskustaoikeistolaisista käytetty halventava nimitys.)
AKS:llä oli selvät pasmat: mädäntyneen parlamentarismin tilalle luja oikeistohallitus.
"Ei teistä ole mihinkään. Kun Elias Simojoki on presidentti ja Vilho Helanen pääministeri, viedään patkulit Petsamon rannikolle Heinäsaarelle linnunlantaa keräämään", uhosivat AKS:n ylioppilasjohtajat.
Mutta sota muutti kaiken. Virolainen valittiin vuonna 1945 eduskuntaan. Ura kääntyi politiikkaan.
Kaikella tarmollaan politiikkaan keskittynyt maalaisliiton nuorisojärjestön puheenjohtaja Virolainen ei kuitenkaan kokonaan jättänyt tiedettä. Nuori ministeri puolusti vuonna 1950 väitöskirjaansa "Maatalousmaan arvioimisesta ja arvosta Suomessa vuosina 1934-1938".
– Sain väitöskirjastani hyvän arvosanan, ja professorin pätevyydestä minulla puuttuu vain pari tieteellistä tutkimusta. Hoidin teknillisessä korkeakoulussa 1950-luvun alussa yhden lukukauden taloustieteen professuuria, kun Klaus Waris siirtyi Yhdyspankin johtokuntaan, Virolainen muistelee.
Virolainen on kirjoittanut kaikkiaan 21 teosta ja sen lisäksi joukon laajoja artikkeleita. Vaikka väitöskirja merkitsee aina tekijälle itselleen pääteosta, on Virolaisen tuotannossa yksi kirja ylitse muiden, ahkeran kirjoittajan kiistaton pääteos. Se on Maaseutuhenkinen elämänkatsomus vuodelta 1949. Pieni kirjanen on kirjaimellisesti kulunut sodan kokeneen maaseutusukupolven käsissä.
Maaseutuhenkinen elämänkatsomus on vahvasti aatteellinen kirja, jossa Virolainen hahmottaa puolueelleen ohjelman seuraaville vuosikymmenille. Teoksesta löytyvät kaikki tämän päivän Suomen keskustan aatteet ja tavoitteet.
Virolainen määritteli teoksessaan maalaisliiton keskustapuolueeksi, ja puolueen nimen muuttaminen oli jo tuolloin hänellä mielessä.
– Esitin vuonna 1950 Lappeenrannan puoluekokouksessa, että otettaisiin ensimmäiset askeleet puolueen nimen muuttamisessa. Mutta vanhat vastustivat hurjasti. Kerttu Saalastille riitti Nivalan Heikkilän maalaisliittolaisuus. Siihen ei saanut mitään lisätä eikä mitään ottaa pois.
Virolaisen tavoite toteutui vasta vuonna 1965 ylimääräisessä puoluekokouksessa Kuopiossa. Maalaisliitosta tuli Keskustapuolue.
– Maalaisliiton muuttaminen keskustapuolueeksi on poliittisen urani merkittävin saavutus. Kukaan puolueen puheenjohtajista ennen minua tai minun jälkeeni ei olisi kyennyt sitä tekemään.
– Kun maatalouspuolue muutetaan keskustapuolueeksi, täytyy puolueen johdossa olla maanviljelijä. V. J. Sukselainen tai Paavo Väyrynen eivät olisi siihen kyenneet, koska heille ei puheenjohtajina ollut maataloudessa riittävää pohjaa.
– Minä pysyin käytännön maanviljelijänä, koska se antoi uskottavuutta puolueen puheenjohtajana. Maalaisliiton muuttaminen keskustapuolueeksi olikin melkoinen teko. Sen seurauksena maassa on nyt kolme suurta puoluetta. Ilman minun panostani niitä olisi nyt todennäköisesti vain kaksi, Virolainen pohtii.
Virolainen sanoo, että Esko Aho on pärjännyt keskustan puheenjohtajana ja yleensä politiikassa verrattain hyvin.
– Kunhan nyt vain Paavo Väyrynen asettuisi aloilleen. Hän on tarmokas mies, mutta hänessä on liian paljon vennamolaisia piirteitä. Politiikka ja puolue eivät voi olla kenellekään henkilökohtaisia käsiaseita. Politiikassa pärjää vain sellainen ihminen, jolla on toiminnassaan aatteellisia tavoitteita, Virolainen pohtii.
Virolaisen mukaan Esko Aho on ikäpolvensa poliitikoista ainoa, jolla on mahdollisuuksia seuraavissa presidentinvaaleissa.
– Aho selviytyi vaikeana aikana verrattain hyvin pääministerinä, ja keskustan on asetettava hänet presidenttiehdokkaaksi.
– On kylläkin niin, että istuva presidentti Martti Ahtisaari tulee olemaan hyvin merkittävä ehdokas. Saa nähdä, kuinka pitkälle Aho pärjää.
– Elisabeth Rehn (r.) ja Riitta Uosukainen (kok.) tulevat olemaan presidenttiehdokkaita. Kummallakin on niin kova hinku ja kannatustakin, ettei heidän ehdokkuuttaan voida estää, Virolainen arvioi.
Hän kertoo äänestäneensä viime presidentinvaalien toisella kierroksella Elisabeth Rehniä. Mutta seuraavalla kerralla valtioneuvoksen ratkaisu on toinen.
– Elisabeth Rehniä minä en toista kertaa äänestä. Enkä äänestä Riitta Uosukaistakaan, vaan minä äänestän siinä tilanteessa Martti Ahtisaarta. Presidentillä on nimittäin jatkossakin merkitystä, varsinkin kriisiaikoina. Tämä on vakava asia.
– Eduskuntaan tullessaan Elisaberth Rehn oli kovin oikeistolainen, aivan siellä Georg C. Ehrnroothin porukassa. Myöhemmin Rehn on kyllä tasoittunut, mutta hänellä on mennyt päähän aivan samoin kuin Riitta Uosukaisellakin, Virolainen täräyttää.
Euroopan unionista Virolainen sanoo, että sinne on menty ja jäsenenä pysytään.
– Mutta kaikkien pitäisi nyt yhdessä puolustaa Suomea ja erityisesti maataloutta. Ei pidä alistua maatalouden alasajoon. Suomessa täytyy olla tulevaisuudessakin paljon myös pientiloja. Professori Rurik Pihkala opetti agraaripolitiikan luennolla, että maataloudessa on kaksi uskoa: pienen pellon usko ja suuren pellon usko.
– Minä uskon vieläkin pieneen peltoon. Mutta se edellyttää kansallisen maatalouden puolustamista. Ja se on aivan väärin, ettei maatalousministeri vastaa kenellekään. Miksei kokoomus ottanut maatalousministeriä. Olisi pantu edes Toivo T. Pohjala maatalousministeriksi. Kokoomus on väistänyt vastuuta ja se on väärin. Tämä on otettava vaalitaistelussa esille, Virolainen sanoo.
Virolainen huomauttaa, että Suomea on rakennettu alueellisen tasa-arvon pohjalta eikä nyt pitäisi antaa markkinavoimille periksi.
– Markkinatalous on hyvä renki mutta huono isäntä. Jos annetaan vain rahan määrätä, niin keskittyminen jatkuu.
– Kaikki eivät ole uskoneet maan tasapuoliseen kehittämiseen aikaisemminkaan. Kansallis-Osake-Pankin huomattava johtaja Matti Virkkunenkin sanoi minulle jo 1950-luvun alussa: "Kuulkaas nuori tohtori! Vain Helsingin seutu ja ehkä osittain Turku voivat menestyä kansainvälisessä kilpailussa."
– Mutta onneksi maakuntiin ehdittiin rakentaa riittävästi yliopistoja. Ne ovat nyt niin vahvoja, ettei Lipponenkaan voi niitä lopettaa!
Valtioneuvos Johannes Virolainen on edelleen täysverinen poliitikko, ja sitä hän myös haluaa olla.
– Olen sisäistänyt politiikan elämäntehtäväkseni. Politiikkaan olen voimani keskittänyt. Uskallan sanoa kuuluvani joukkoon, joka voi todeta, että meitä on vähän.
Johannes Virolainen kuoli 86-vuotiaana joulukuussa 2000.
Viikonvaihdetoimitus Sunnuntaisuomalainen täytti 25 vuotta tammikuussa 2023. Vuosipäivän kunniaksi julkaisemme kevään aikana uudelleen parhaita juttuja vuoden varrelta.
Lue aiemmin julkaistut juhlajutut:
Kilpailu aivoista kiihtyi: Väli-Suomen superyliopisto olisi jättänyt Helsinginkin häpeään