Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ukraina kertoo torjuvansa 80 prosenttia kaikista Venäjän ohjusiskuista – Zelenskyin mukaan "talvi on ohi"

Ukrainan asevoimat kertoo Kyiv Independentin mukaan tehostaneensa ilmatorjuntaansa. Nykyisellään Ukrainan mukaan se torjuu noin 80 prosenttia kaikista Venäjän tekemistä ohjusiskuista. Asiasta kertoo Ukrainan asevoimien korkea-arvoinen komentaja Serhi Najev Facebookissa.

– Tällä hetkellä ohjusten torjuntaprosenttimme on muuttunut huomattavasti ja on 80 prosentissa, tai paikoin jopa korkeammalla. Ilmatorjuntaspesialistimme ovat kehittyneet aiempaa ammattimaisemmiksi ja kyvykkäämmiksi, Najev sanoo.

Samalla myös venäläisten kerrotaan muuttaneen toimintatapojaan sodan edetessä, minkä vuoksi Ukrainan ilmatorjuntajoukkojen on jatkuvasti analysoitava vastustajan toimintaa.

Venäjä on jatkanut iskuja ympäri Ukrainaa muun muassa energiainfrastruktuuriin läpi talven. Keskiviikkoillan puheessaan kansalle presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoi pitäneensä kolmen tunnin tapaamisen Ukrainan energiayhtiöiden johdon, lainsäätäjien ja sotilasjohdon kanssa energiajärjestelmän tilasta.

– Talvi on ohi. Se oli hyvin vaikea, eikä ole liioittelua sanoa, että jokainen ukrainalainen koki nämä vaikeudet. Tästä huolimatta olemme onnistuneet tuottamaan Ukrainalle energiaa ja lämpöä, Zelenskyi sanoi lehden mukaan.

Presidentin mukaan uhka Ukrainan energiainfrastruktuuria kohtaan jatkuu edelleen, vaikka talven vaikeimmat ajat ovatkin takana. Ukrainan tiedustelu vahvisti helmikuun lopulla, että Ukrainan energiainfrastruktuurin tuhoaminen on yhä Venäjän tavoitteena.