Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Käytettyjä autoja myyvän Kamuxin oikaistu liikevoitto syöksähti laskuun viime vuonna – yhtiön mukaan syynä vaisu kysyntä ja runsas tarjonta

Käytettyjen autojen kauppaan erikoistuneen Kamuxin oikaistu liikevoitto laski viime vuonna merkittävästi. Yhtiö kertoo oikaistun liikevoittonsa olleen 17,5 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa yli 44 prosentin laskua edellisvuoteen verrattuna.

Yhtiön liikevaihto vuodelta 2022 oli vajaat 970 miljoonaa euroa. Vuonna 2021 Kamuxin oikaistu liikevoitto oli runsaat 31 miljoonaa euroa ja liikevaihto vajaat 940 miljoonaa euroa.

Viime vuoden viimeisen neljänneksen eli loka–joulukuun oikaistu liikevoitto laski edellisvuoden vastaavasta ajasta peräti lähes 77 prosenttia ja oli 2,1 miljoonaa euroa.

Joulukuussa Kamux antoi tulosvaroituksen ja ilmoitti odottavansa oikaistun liikevoittonsa olevan viime vuodelta noin 16–20 miljoonaa euroa. Aiempi arvio oli 23–26 miljoonaa euroa. Syynä näkymien päivittämiseen oli kuluttajien luottamuksen heikkeneminen.

Alhainen kappalemäärä ja alhainen kate

Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski sanoo yhtiön tiedotteessa, että kuluttajien heikko luottamus näkyi käytettyjen autojen vaisuna kysyntänä viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Hänen mukaansa konsernin liikevaihto verrattuna edellisvuoden vastaavaan aikaan laski ensimmäistä kertaa Kamuxin historiassa.

Kalliokoski sanoo, että heikon kappalemääräisen myynnin ohella liikevoittoon vaikutti odotuksia merkittävästi alhaisempi autokate.

– Vaisu kysyntä ja runsas tarjonta etenkin sähköautoissa ja muissa kalliimman hintaluokan autoissa johti myyntihintojen laskuun, mikä näkyi toteutuneessa autokatteessa, hän toteaa tiedotteessa.

Valopilkkuna hän mainitsee integroitujen palvelujen hyvänä jatkuneen myynnin sekä bruttokatteen kehityksen Saksassa. Integroituja palveluita ovat kolmansien osapuolten rahoitus- ja vakuutustuotteet ja yhtiön oma lisävastuusitoumus.

Tänä vuonna Kamuxin oikaistun liikevoiton odotetaan kasvavan edellisvuodesta.