Kaukasiassa Georgian pääkaupunki Tbilisissä poliisi käytti kyynelkaasua ja vesitykkejä hajottaakseen tuhansien ihmisten mielenosoituksen tiistaina.
Ainakin yhden mielenosoittajan kerrotaan televisiokuvan perusteella heittäneen polttopullon mellakkapoliisien joukkoon.
Mielenosoittajat protestoivat kiistanalaista lakiesitystä, jolla eri tahoja pyrittäisiin nimeämään ulkomaisiksi agenteiksi. Lakiesitys sai alustavasti tiistaina tukea Georgian parlamentissa.
Lakiesityksen mukaan esimerkiksi tiedotusvälineet ja kansalaisjärjestöt, joilla on kansainvälisiä yhteyksiä, joutuisivat tulevaisuudessa rekisteröitymään. Myös Venäjällä on voimassa vastaavanlainen laki.
Presidentti asettui tukemaan mielenosoittajia
Georgian presidentti Salome Zurabishvili on asettunut tukemaan mielenosoittajia ja vannoi käyttävänsä veto-oikeuttaan estääkseen lain voimaantulemisen.
– Olen teidän tukenanne, sillä edustatte tänään vapaata Georgiaa, joka näkee tulevaisuutensa Euroopassa eikä anna kenenkään varastaa tätä tulevaisuutta, Zurabishvili sanoi Yhdysvalloissa nauhoitetulla videolla.
Zurabishvili on parhaillaan virallisella vierailulla Yhdysvalloissa.
Yhdysvaltojen Georgian suurlähetystö kutsui lakiesitystä Kremlin inspiroimaksi ja sanoi, että se on ristiriidassa Georgian EU-jäsenyystoiveiden kanssa.