Sunnuntaisuomalainen 25 vuotta | Kasteliero on aika mato rakastelemaan – "Kenties kenen tahansa kanssa ei paritella"
Sunnuntaisuomalainen julkaisee juhlavuotenaan uudelleen vanhoja juttujaan. Kastematojen rakkauselämää selvitettiin ensimmäisen kerran 19.6.1998.
Ihmisillä on kaikki tarpeet kadehtia kastematoja. Tai oikeastaan niitä pitää kutsua lieroiksi. Siis matoja.
Jalaton kasteliero on kaksineuvoinen – mutta kaksijalkainen ihminen aika usein neuvoton.
Ihmismaailman vinoutuneen kosteisiin kosiomenoihin voisi ottaa inhimillisiä piirteitä matomaailmasta. Kasteliero on aika mato rakastelemaan. Se tekee Sitä partnerinsa kanssa tuntitolkulla, ja hoitaa esileikkilämmittelyn (esi)merkillisesti pitkän kaavan kautta.
Paheksuntaa saattaa herättää se, että liero ei ilmeisesti piittaa yksiavioisuuden pelisäännöistä, ja kaiken kukkuraksi tekee Sitä lähinaapureidensa kanssa.
Tieteellistä näyttöä ei ole siitä, onko tämä harvasukasmato myös mustasukasmato.
Kasteliero asuu muista poikkeavasti: pystysuorassa asunnossa on maakerroksia pariin metriin saakka. Vessoja ei ole, vaan ulosteilla vankistetaan kotiseiniä. Kolot on kaivettu huomiota herättävän säntillisesti vajaan vaaksan päähän toisistaan.
Muutama perusero on: ihminen lähtee kolostaan kuivalla ja kauniilla säällä, kasteliero vain kosteilla keleillä. Ihminen tarvitsee luonnollisia tarpeitaan varten sängyn, mutta lierot ovat paritellessaan sananmukaisesti maan pinnalla.
Parittelurituaaleissaan liero jättää häntäpäänsä oman oven rakoon, sitten se venyttää pituuttaan niin, että turpea ylähuuli yltää partnerin asuntoon.
Hännän jättäminen kosiomenoissa kotikoloon on erikoisuus, joka varmistaa tarvittaessa oman asunnon nopean löytymisen samantyyppisten rivikolojen seasta. Tiedä häntä.
Vuoroin vieraissa on lierorakkauden perussävel.
Tutkija Visa Nuutinen on seurannut tunnelmallisen himmeässä yövalossa kastelierojen hidasta ja ihmissilmin vähän pitkäveteistä parittelua niin Suomessa kuin Englannissa.
Nuutisen tirkistellessä lierorakkautta on sukukypsien yksilöiden kohtaamisia ja ensikosketuksia seurannut menopaluuliikenne käytävien suuaukkojen välillä vuoroin vetäytyen, vuoroin toista seuraten, koskettelua unohtamatta. Kerrankin toinen yksilö teki kymmenen, toinen lähes 20 keskimäärin puolen minuutin käytävävierailua.
Lierot toteuttavat Luomakunnan Sanaa jo elävänä: Maasta Sinä olet tullut, maahan Sinun pitää palaaman.
Kastelierojen pitkään rakastelukaavaan verrattuna ihminen on laiskamato – vaivainen mato matkamies maan.
Kosiomenoa piisaa jopa puolitoista tuntia ennen varsinaiseen parin-kolmen tunnin paritteluasiaan menoa.
Imuherkän ylähuulen lisäksi tuntoaistimia on myös muualla ihossa. Parittelu on varsinaista kokovartalohierontaa, jossa otukset vaihtavat vatsat tiukasti vastakkain ihon ulkopinnassa olevia kouruja pitkin siittiöpisaroita, jotka sitten imaistaan asiaankuuluvista aukoista sisään.
Parittelu johtaa yleensä lisääntymiseen, koska ehkäisy edellyttäisi kokovartalokondomia. Sukukypsyyden erottaa ruumiin paksunnosvyöstä, joka parittelun jälkeen tuottaa kotikäytävään laskettavat munakotelot.
Lierojen sitkeä seurustelu ennen siittiöiden antamista kummastuttaa tutkijoita.
– Ehkä ne haluavat tutkia parinsa kokoa ja terveyttä. Kenties kenen tahansa kanssa ei paritella. Tai koloon kurkistelu on yksinkertaisesti aitoa kiinnostusta partnerin hallussa olevista maallisista resursseista, Nuutinen arvelee.
Kastemato ei ole mikään maailmanmatkaaja, vaan voinee asua esimerkiksi neljän vuoden pituisen elämänsä samassa reiässä – ja saattaa ystävällisesti jättää asuntonsa perinnöksi jälkeläisilleen.
Ulkona parittelun varjopuolia on se, että saattaa joutua syödyksi kesken kaiken kiihkon.
Lohdutukseksi kannattaa muistaa, että linnut, mäyrät ja myyrät saavat aikanaan rangaistuksensa joutumalla itse matojen ruuaksi.
Kastemato ei voi rakastua silmittömästi, koska sillä ei ole silmiä.
Mutta valoa aistivalla otuksella on paljon muuta. Otetaanpa analysoitavaksi Mato, ristitään se hetkeksi vaikka Valtoseksi. Valtosella on mm. pienet "aivot", ruuansulatuskanava nieluineen, ruokatorvineen ja lihasmahoineen sekä sukupuolielimet. Sen vietti on viriili, eikä parittelussa ihmelääke Viagran matokuuria tarvita.
Vaikka koiras ja naaras ovat samassa ruumiissa, kasteliero ei pysty lisääntymään itsekseen, vaan sen "täytyy" paritella.
Eihän itsekseen lisääntyminen onnistu ihmiseltäkään, joka tuntee kantavansa niin naisen kuin miehenkin tarpeita samassa ruumiissa.
Aktin jälkeen kumpikaan liero-osapuoli ei jää hautomaan muniaan, vaan jälkeläiset nostetaan asuntokolon seinille jo ennen syntymäänsä kehittymään. Munakoteloita tulee yhdestä parittelusta hiljakseen jopa parikymmentä puolen vuoden aikana. Iloinen perhetapahtuma seuraa muutaman kuukauden kuluttua parittelusta, lämpötilasta riippuen. Yleensä yhdestä munasta kuoriutuu yksi pikkuliero, joskus harvoin kaksoset.
Kastemadot eivät järjestä pikkulieroille erillistä kastetilaisuutta.
Ihminen voisi aloittaa kastelierojen sosiaaliseen käyttäytymiseen tutustumisen opettelemalla erottamaan tämän järjestelmällisen otuksen muista epäjärjestelmällisemmistä lierolajeista. Lisäksi voisi opetella erottamaan kastelieron etu- ja takapään. Etupää on se tummempi. Muistisäännöksi voisi opetella vaikka, että kotikolosta kurkkiminen ruskettaa.
Tunne-elämässään rauhaa ja rakkautta kunnioittavat madot eivät tunnetusti pidä onkimisesta. Nuutisen mielestä kastelieroilla on sen verran kehittynyt hermosto, että ongenkoukkuun laiton luulisi sattuvan.
– Käyttäytymisestä voi päätellä, että ne tuntevat kipua.
Vastoin harhaluuloa ihmisten into monistaa kastelieroja katkaisemalla ne keskeltä ei lisää yksilöitä. Takapää kuolee ennen pitkää. Etupää voi selvitä, mutta sekään ei pysty korvaamaan kaikkea peräpäästä menettämäänsä.
Ihminen tekisi viisaasti, kun antaisi kastelieron itse päättää lisääntymistavastaan.
Filosofian tohtori Visa Nuutinen myöntää havainneensa naurua, kun on kertonut tutkivansa kastelierojen sukupuolielämää.
– Kansalaiset voivat hyvinkin kysyä, että eikö tutkijoilla tosiaankaan ole tärkeämpää tekemistä.
Voi olla, mutta tärkeää se on tämäkin.
Usein hymyily on kuitenkin ollut hyväntahtoista. Kukaan ei ole lukenut madonlukuja päin naamaa.
Varsinkin kaupunkilaiset saattavat sortua kummasteluun, vaikka kastemato on vahvasti urbanisoitunut myös kerrostalojen takapihoille.
Nuutinen, 41, itse sen sijaan on maalaistunut. Helsingissä ja Espoossa kasvanut mies asuu nyt Forssan kupeessa Jokioisissa, jossa työskentelee ministeriön alaisessa Maatalouden tutkimuskeskuksessa, jonka 100-vuotisessa historiassa lierotutkimusta on tehty vasta 10 vuotta.
Helsingin yliopiston eläintiede- ja ekologiaopinnot 80-luvulla saivat lähinnä seikkailunhalusta jatkoa 90-luvulla Joensuun yliopistossa. Marraskuisen väitöskirjan suomenkielinen nimi on vapaasti käännettynä Yöryömintä – Kastelieron lisääntymisbiologia ja ekologia. Tutkimuksesta vain kolmannes käsitteli sukupuolielämää, mutta se nousi otsikoihin niissä muutamissa jutuissa, joita aiheesta tehtiin.
Nuutinen ei pane pahakseen sukupuolielämäpainotusta: sen avulla lierotutkimus saa muutakin julkisuutta. Matotutkijat ovat saaneet olla rauhassa mediapomputukselta. Lierotohtoreita on maassa kolme: Nuutisen lisäksi Helsingin yliopistossa Juhani Terhivuo on tutkinut Suomen lierolajistoa, jossa kasteliero on vain yksi noin 15:stä mm. pelto-, onki-, tunkio- ja metsälierojen seassa. Nuutisen vastaväittäjä, Jyväskylän yliopiston Jari Haimi on perehtynyt lierojen merkitykseen kangasmetsän ravinnekierrossa.
Lierot imaisivat mukaansa 80-luvun lopulla.
Tarkemmin ottaen Nuutista eivät kiinnosta lierot sinänsä, vaan "osana viljelymaan tutkimista". Parhaillaan mies vetää Suomen Akatemian kolmivuotisen tutkimuksen loppusuoraa. Selvitettävänä on, mitä merkitystä kevennetyllä maanmuokkauksella on lierolajien esiintymiseen. Ja toisaalta mitä merkitystä lierojen lisääntymisellä on maaperälle.
Kastelierojen pystyyn kaivetut parimetriset kotikolot tuottavat maahan huokosiston, joka johtaa tehokkaasti vettä, ilmaa ja juuria.
– Perinteinen syyskyntö on kastelieroille huonompi vaihtoehto kuin kevyt sänkimuokkaus.
Tutkija joutuu harrastamaan myös mielipiteen muokkausta.
– Kastelierojen elämä ei ole niin väritöntä kuin niiden yksinkertainen ulkomuoto antaa olettaa.
Peltojen, metsien ja puutarhojen huonosti tunnettu palkaton hyväntekijä tarjoaa tutkijalle haastetta siinä missä eksoottisemmat otuksetkin.
– On muitakin syitä suhtautua lieroihin kunnioittavasti. Lauhkean vyöhykkeen lehdoissa kastelierot ehtivät vuoden aikana haudata koko syksyisen lehtikarikesadon. Se pilkotaan ja sekoitetaan maahan pienempien eliöiden hajotettavaksi, jolloin alkuaineet pääsevät palautumaan kasvien käyttöön.
Kastelierot ovat myös päätekijöitä muruisan ja myllätyn multamaan synnyssä.
Matojen istuttaminen kuulostaa jo fyysisestikin hankalalta.
– Viljelijöillä tuskin aika riittää lierojen keräämiseen, kasvattamiseen ja istuttamiseen.
Peruskysymys onkin, tulevatko tehokkaasti levittäytyvät lierot omin päin vai kannattaako niitä keinotekoisesti istuttaa?
Perinnetietojen mukaan vanha kansa rahtasi lieroja pelloilleen.
Kansa saattoi tietää ennen Vennamoakin.
Kohta Jokioisissa selviää, ovatko siirtomadot pysyneet koepelloissa.
Nuutinen on pienestä pitäen pitänyt tutkimustavoista, joissa eläimet saavat elää rauhassa. Totuuden nimessä hän kertoo lierotutkimuksen "pimeästä puolesta, jossa otuksia ärsytetään sinappijauheella terästetyllä vedellä koloistaan". Siinä jokunen mato joutuu antamaan henkensä tieteen alttarille.
Sattuman satoa on, että Nuutinen on perehtynyt kastelierojen sukupuolielämään. Kerran pellolla lymytessään tutkija osui seuraamaan erikoista ja pitkää kosiomenoa. Se havainto oli jatkossa menoa myös tutkijalle.
Syksyllä Nuutinen matkaa Espanjaan, jossa järjestetään maailman lierotutkijoiden joka neljäs vuosi toistuva tapaaminen.
– Se oli rupista aikaa välillä. Työttömyyskortistokin tuli tutuksi.
Viljelysmaan lierotutkijan on ollut pakko viljellä välillä huumoriakin. Tokaisu kuvaa Joensuun jatko-opiskeluvaihetta, joka osin työnteon lomassa imi miehestä mehut.
Nuutinen "pyrkii aktiivisesti olemaan muistelematta vaikeuksia". Lama vei rahaa muiltakin kuin lierotutkijoilta. Apurahat romahtivat radikaalisti. Rahoittaja vetäytyi.
Hyvinäkään aikoina matotutkimukseen ei ole rahaa tyrkyllä. On vaikea osoittaa, että perusekologisella lierotutkimuksella on suoria taloudellisia yhteyksiä ja vahvoja myönteisiä vaikutuksia maatalouteen.
Onko mies antanut jo elävänä itsensä kokonaan madoille?
– Olisin ylpeä, jos saisin aikaiseksi muutakin. Toisaalta mielekästä tutkittavaa lieromaailmassa on vielä paljon.
– On vaikea kuvitella viljelymaantutkimuksia, joissa lieroilla – ja niiden käyttäytymisellä – ei olisi sijaa.
Visa Nuutisen nimikkeen lierotohtori kirjoittaa mielellään yhteen. Itseään korostamaton mies ei vaikuta lierolta tohtorilta.
Isot kastelierot potevat tohtorikammoa – ainakin kuumalla ja kuivalla kesäsäällä. Visa Nuutisen käteen jäi Jokioisten koepellon pintakerroksista vain pieniä peltolieroja.
Viikonvaihdetoimitus Sunnuntaisuomalainen täytti 25 vuotta tammikuussa 2023. Vuosipäivän kunniaksi julkaisemme kevään aikana uudelleen parhaita juttuja vuoden varrelta.
Lue aiemmin julkaistut juhlajutut:
Kilpailu aivoista kiihtyi: Väli-Suomen superyliopisto olisi jättänyt Helsinginkin häpeään
20 vuotta sitten Suomi pelkäsi hullua lehmää – Mika Aaltolaa tarvittiin apuun jo silloin