Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuulensuun epäasiallisesta käytöksestä kertoneiden ei tarvitse pelätä kohtaavansa kritiikkiä Aamulehden työyhteisössä, sanoo lehden toimitusosasto

Aamulehden toimitusosasto kertoo, ettei viikonlopun tapahtumista kertoneiden tarvitse pelätä kohtaavansa vaikeuksia tai kritiikkiä Aamulehden työyhteisössä.

Toimitusosasto viittaa tiedotteessaan tapahtumiin, joiden seurauksena Aamulehden vastaava päätoimittaja Jussi Tuulensuu erosi tehtävästään. Tuulensuu oli vieraana Tampereen yliopiston Vostok-ainejärjestön vuosijuhlissa Tampereella.

Toimitusosasto korostaa, ettei hyväksy epäasiallista käytöstä missään muodossa ja kertoo arvostavansa viikonlopun tapahtumista kertoneiden rohkeutta.

– Jos on joutunut tai joutuu epäasiallisen kohtelun kohteeksi, toivomme että siitä kerrotaan matalalla kynnyksellä esimerkiksi luottamushenkilöille, kirjoittaa toimitusosasto tiedotteessaan.

Sanoma Media Finland kertoi maanantaina, että tiedossa oli Tuulensuun "selkeä päihtymys tärkeässä sidosryhmätilaisuudessa sekä epäasiallinen, ahdistavaksi koettu käytös naisia kohtaan".

Tuulensuu on pahoitellut tapahtunutta.

Juhlavieraat kertoneet epäsopivasta koskettelusta

Ainejärjestö Vostok kertoi maanantaina tiedotteessaan Tuulensuun käyttäytyneen vuosijuhlan aikana useita kertoja epäsopivasti. Ainejärjestö oli teettänyt juhlavieraille anonyymin kyselyn sekä saanut suoria yhteydenottoja häirintää kohdanneilta.

Juhlavieraat olivat kertoneet Tuulensuun koskettaneen vieraita epäsopivasti esimerkiksi halaamalla tai ottamalla selästä kiinni. Tuulensuun kerrottiin olleen myös koko illan hyvin päihtyneenä. Monien vieraiden kerrottiin kokeneen olonsa kokonaisuudessaan epämiellyttäväksi Tuulensuun käytöksen vuoksi.

Vostok on Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin ainejärjestö, joka vietti lauantaina 30-vuotisjuhliaan. Aamulehti oli yksi Vostokin vuosijuhlien yhteistyökumppaneista.

Aamulehti kuuluu Sanoma-konserniin, joka on STT:n suurin omistaja.