Kiinan ulkoministeriön mukaan Kiinan presidentti Xi Jinping vierailee Moskovassa ensi viikolla presidentti Vladimir Putinin kutsusta. Maanantaina alkavan vierailun on määrä kestää kolme päivää.
Venäjän hallinnosta tiedotettiin perjantaina, että Xi ja Putin aikovat keskustella syventyvästä "strategisesta yhteistyöstä".
Vierailun aikana on tarkoitus allekirjoittaa "tärkeitä kahdenkeskisiä asiakirjoja" Kiinan ja Venäjän välillä, Kremlistä kerrottiin.
Xi on viimeksi vieraillut Venäjällä vuonna 2019. Putin vieraili Kiinassa viimeksi Pekingin talviolympialaisten avajaisseremoniassa viime vuonna.
Presidentit tapasivat myös alueellisessa turvallisuuskokouksessa Uzbekistanissa viime syyskuussa.
Lehtitieto: Kiinalaisyritykseltä yli tuhat kivääriä Venäjälle
Kiinan hallinto on vakuuttanut, ettei se auta Venäjää sodassa, vaikka Kiina pitääkin yllä lämpimiä suhteita Venäjään.
Perjantaina Politico-lehti uutisoi hankkimiensa tullitietojen perusteella, että kiinalaisyritykset ovat kuitenkin lähettäneet Venäjälle sotatarvikkeita viime vuonna.
Tullitietojen mukaan kiinalaisyrityksistä on toimitettu Venäjälle ainakin rynnäkkökiväärejä, lennokkeja ja suojaliivejä, Politico kertoo.
Lehden mukaan lähetykset olisi toimitettu Venäjälle Turkin ja Yhdistyneiden arabiemiirikuntien kautta kesäkuun sekä joulukuun välisenä aikana.
Ainakin yksi kyseisistä kiinalaisyrityksistä oli aiemmin ilmoittanut keskeyttävänsä liiketoiminnan Venäjällä sodan aikana.
Rynnäkkökiväärejä on Politicon tietojen mukaan lähetetty kaikkiaan tuhat kappaletta kesäkuussa. Toimituksesta vastasi China North Industries Group Corporation -niminen yritys, joka on lehden mukaan yksi Kiinan suurimmista valtio-omisteisista puolustusalan yrityksistä.
Lennokkien osia puolestaan toimitettiin Venäjälle kaikkiaan 12:ssa eri lähetyksessä loppuvuoden aikana. Kiinalaisia suojaliivejä taas lähetettiin yli 12 tonnin edestä niin ikään loppuvuonna, Politico kertoo.