Sveitsiläispankki UBS ostaa vaikeuksiin joutuneen pankkijätin Credit Suissen, jonka mukaan myyntihinta oli lopulta noin kolme miljardia Sveitsin frangia eli noin kolme miljardia euroa.
– Viimeaikaiset poikkeukselliset ja ennenäkemättömät olosuhteet huomioon ottaen ilmoitettu fuusio edustaa parasta mahdollista lopputulosta, Credit Suissen hallituksen puheenjohtaja Axel Lehmann arvioi pankin tiedotteessa.
Credit Suissen osakkeista maksettava summa on alle puolet siitä, mikä niiden arvo oli perjantaina pörssipäivän päätteeksi.
– Kaikki Credit Suissen osakkeenomistajat saavat sulautumisvastikkeena yhden UBS:n osakkeen 22,48 Credit Suissen osaketta vastaan. Vaihtosuhde vastaa kolmen miljardin frangin sulautumisvastiketta kaikille Credit Suissen osakkeille, tiedotteessa kerrotaan.
Credit Suisse kertoo jatkavansa liiketoimintaa tavalliseen tapaansa pankkien yhdistymiseen saakka ja toteuttaa rakenneuudistustaan yhteistyössä UBS:n kanssa.
Financial Times on kuvaillut aiemmin, että UBS:n ja Credit Suissen fuusio on Euroopan merkittävin pankkiyhdistyminen sitten finanssikriisin.
Osakkeenomista jilta ei haettu hyväksyntää
Sveitsin presidentin Alain Bersetin mukaan pankkien sulauttaminen yhteen on paras ratkaisu luottamuksen palauttamiseksi, ja hän kuvailee luottamusta puuttuneen viime aikoina rahoitusmarkkinoilta.
– Sveitsin liittoneuvoston antaman hätäasetuksen mukaan sulautuminen voidaan toteuttaa ilman osakkeenomistajien hyväksyntää, Credit Suisse kertoo tiedotteessaan.
Normaalisti vastaavanlaiseen kauppaan menisi äänestyksineen maan lakien mukaan vähintään kuusi viikkoa. Sunnuntai-iltana Sveitsin finanssivalvonnan Finman kerrottiin kuitenkin jo hyväksyneen pankkien fuusion.
Talousuutistoimisto Bloombergin mukaan Sveitsin valtiovarainministeri painotti toimittajille, ettei Credit Suissea pelastettu vaan kyseessä on kaupallinen ratkaisu.
Maan keskuspankki kertoi tarjonneensa pankeille sadan miljardin frangin likviditeettilainaa.
Euroopan keskuspankin (EKP) pääjohtaja Christine Lagarde ilmaisi tyytyväisyytensä Sveitsin viranomaisten nopeaan toimintaan.
Lagarde sanoi sveitsiläisviranomaisten toimien ja päätösten olevan tärkeitä markkinaolosuhteiden palauttamisessa sekä rahoitusvakauden varmistamisessa.
Kauppa haluttiin maaliin ennen kuin pörssit aukeavat
Neuvotteluita käytiin Sveitsissä viikonloppuna kuumeisesti, sillä kauppa haluttiin maaliin ennen kuin markkinat avautuvat maanantaina.
Sunnuntaina talousmediat kertoivat neuvotteluiden olleen kuitenkin vastatuulessa, ja Osa Bloombergin lähteistä kertoi, että sveitsiläisviranomaiset olivat jopa harkinneet varavaihtoehtona Credit Suissen osittaista tai täyttä kansallistamista, jos osto kariutuisi.
Yrityskaupan onnistumista ennakoi aiemmin jo Financial Times lähteidensä pohjalta. Lehden mukaan kauppahinta olisi saatu sovittua reiluun kahteen miljardiin dollariin eli liki 1,9 miljardiin euroon.
Tätä ennen lehti oli jo kertonut UBS:n tehneen enintään miljardin dollarin ostotarjouksen, mutta Bloombergin mukaan tämä ei ollut miellyttänyt Credit Suissea.
Pankkijätin kurssi syöksyi
Credit Suissen kurssi lähti kuluneella viikolla syöksyyn Saudi-Arabian suurimman liikepankin Saudi National Bankin kerrottua, ettei se ole nostamassa enää omistusosuuttaan Credit Suissesta.
Tämän jälkeen Credit Suisse kertoi lainaavansa enimmillään 50 miljardia Sveitsin frangia eli noin 50,7 miljardia euroa maan keskuspankilta.
Credit Suisse kuuluu maailman 30 suurimman pankin joukkoon. Niitä pidetään koko rahoitusjärjestelmän kannalta liian suurina kaatumaan.
Pankkisektori on huojunut viime aikoina epävarmuudessa kahden yhdysvaltalaispankin kaaduttua. Runsas viikko sitten Yhdysvalloissa pankkiviranomainen kertoi ottavansa haltuunsa rahoituskriisiin joutuneen kalifornialaispankin Silicon Valley Bankin. Viime viikonloppuna viranomaiset päättivät sulkea myös newyorkilaisen Signature Bankin.
-----
Lähteenä myös uutistoimisto AFP