Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

HS: Pitkään jatkunut Poliisit-sarja lopetetaan – syynä oikeusasiamiehen ratkaisu

Poliisit-televisiosarja päättyy, kertoo Helsingin Sanomat.

Poliisihallituksen mukaan ohjelman jatkaminen nykymuodossaan ei ole mahdollista oikeusasiamiehen Petri Jääskeläisen tuoreen ratkaisun myötä.

– Viimeisimmässä ratkaisussa eduskunnan oikeusasiamies asetti ohjelmalle selvät reunaehdot, jotka eivät mahdollista sarjan jatkamista ilman ohjelmaformaatin ja tuotantotavan muuttamista merkittävästi. Se taas ei käytännössä ollut mahdollista, kertoo Poliisihallituksen vs. viestintäjohtaja Eriikka Koistinen HS:lle.

Kotimaista dokumentaarista sarjaa tehtiin 14 kautta.

Oikeusasiamies antoi sarjasta nuhteita viime vuoden lopulla. Ratkaisussaan Jääskeläinen piti sarjan tekotapaa hyvin ongelmallisena.

Kun poliisihallinnon ulkopuolinen kuvausryhmä seuraa ohjelmaa tehdessä poliisipartiota, sen tietoon saattaa oikeusasiamiehen mukaan päätyä salassa pidettäviä tietoja poliisitoiminnan kohdehenkilöistä.

Ratkaisun mukaan ohjelmatoiminta tulee järjestää niin, että salassa pidettävää tietoa ei päädy sivullisille.

Helsingin Sanomat kertoo, että poliisihallituksen mukaan televisiosarjaa olisi voitu jatkaa ainoastaan niin, että poliisi olisi itse järjestänyt televisiosarjan tuotannon kuvaajineen ja kalustoineen. Tätä ei kuitenkaan pidetty poliisissa mahdollisena.

Viestintäjohtaja Koistinen sanoo lehdelle, että Poliisiammattikorkeakouluun viime vuonna pyrkineistä 60 prosenttia kertoi, että Poliisit-sarja oli ollut suurin kiinnostuksen herättäjä hakea opiskelemaan.