Kiinan presidentti Xi Jinping ja Venäjän presidentti Vladimir Putin allekirjoittivat tiistaina sopimuksen, jonka kerrotaan tuovan maiden välisen yhteistyön "uudelle aikakaudelle".
– Allekirjoitimme julkilausuman syventääksemme strategista kumppanuutta ja kahdenvälisiä siteitä, jotka ovat siirtymässä uudelle aikakaudelle, Xi sanoi keskusteltuaan Putinin kanssa Kremlissä.
Presidentit allekirjoittivat myös julkilausuman, jonka mukaan ydinsota ei saisi koskaan tapahtua.
– Ydinsodassa ei voi olla voittajia, eikä sellaista saa koskaan laittaa toteen, julistuksessa sanottiin.
Presidentit kävivät virallisia neuvotteluja Moskovassa yhteensä useiden tuntien ajan.
Putin syytti Ukrainaa haluttomuudesta toteuttaa Kiinan ehdotuksia taistelujen lopettamiseksi. Kiina julkaisi helmikuussa Venäjän hyökkäyksen vuosipäivänä ristiriitaisen vastaanoton saaneen 12-kohtaisen suunnitelman Ukrainan sodan päättämiseksi.
– Monet Kiinan esittämän rauhansuunnitelman määräykset voidaan ottaa rauhanomaisen ratkaisun pohjaksi, kun Ukraina ja länsi ovat siihen valmiita. Toistaiseksi emme kuitenkaan ole nähneet tällaista valmiutta heidän puoleltaan, Putin sanoi Kiinan presidentin kanssa käymiänsä neuvotteluja seuranneessa tiedotustilaisuudessa.
Xi: Kiina asettaa kumppanuuden Venäjän kanssa jatkossakin etusijalle
Paikalla neuvotteluissa olivat isäntien puolelta myös muun muassa ulkoministeri Sergei Lavrov ja puolustusministeri Sergei Shoigu.
Venäjällä vieraileva Xi tapasi toisena vierailupäivänään myös Venäjän pääministerin Mihail Mishustinin. Xi kehui Mishustinille Kiinan ja Venäjän olevan mahtavia naapureita ja "strategisia kumppaneita".
Xin mukaan Kiina aikoo asettaa kumppanuuden Venäjän kanssa jatkossakin etusijalle suhteissaan. Xi myös kertoi Mishustinille kutsuneensa presidentti Putinin vierailulle Kiinaan myöhemmin tänä vuonna.
Xi tapasi Putinin Moskovassa jo maanantaina, jolloin kaksikko kävi epävirallisia keskusteluja neljän ja puolen tunnin ajan ja kutsui toisiaan "rakkaiksi ystäviksi". Molemmat ylistivät ensimmäisten keskustelujen jälkeen maiden läheisiä välejä, ja Putin sanoi mailla olevan monia yhteisiä intressejä.
Kiina on esiintynyt Ukrainan sodassa puolueettomana välittäjänä, mutta ei ole halunnut tuomita Venäjän hyökkäystä maahan.
Yhdysvaltain ulkoministerin Antony Blinkenin mukaan Xin vierailu osoittaa, ettei Kiina tunne vastuutaan eikä halua panna presidentti Putinia vastuuseen Ukrainassa tehdyistä raakuuksista.
– Sen sijaan, että edes tuomitsisi ne, se tarjoaa mieluummin Venäjälle diplomaattisen peitteen, jotta maa voi jatkaa näiden vakavien rikoksien tekemistä, Blinken syytti.
"Strategista viestintää lännen suuntaan"
Kiinan presidentin näyttävässä vierailussa Venäjälle on ensi sijassa kyse molempien maiden halusta viestiä strategisesti lännen suuntaan, sanoo erikoistutkija Matti Puranen Maanpuolustuskorkeakoulusta. Hänen mukaansa tällaiset tapaamiset ja viestintä keskinäisistä suhteista ovat kyenneet luomaan jonkinlaista pelotetta.
– Se on toiminut ihan hyvin jo vuosikausia, joten mitä sitä muuttamaan. En usko, että Kiinalla on tässä mitään intressiä sen syvemmälle mennä, Puranen sanoo.
Hän ei pane paljoa käytännön merkitystä Xin puheille Kiinan ja Venäjän strategisesta kumppanuudesta. Mailla on ollut tällaisella nimellä kutsuttu suhde jo parikymmentä vuotta, mutta niin on edelleen muodollisesti myös Kiinalla ja Ukrainalla.
– Se (strateginen kumppanuus) ei vielä itsessään tarkoita mitään konkreettista, Puranen sanoo.
Gazprom: Kaasun vienti Kiinaan ennätystasolla
Yhdysvallat on syyttänyt Kiinaa myös aseviennistä Venäjälle, minkä Kiina on jyrkästi kiistänyt.
Yhdysvaltalaislehti Wall Street Journal kirjoitti taannoin, että Xi olisi aikeissa olla yhteyksissä Venäjän-matkansa jälkeen myös Ukrainan presidenttiin Volodymyr Zelenskyiin. Kiina ei ole vahvistanut näitä tietoja.
Kiinasta on tullut tärkeä markkina Venäjän energiaviennille sen jälkeen, kun vienti länsimaihin tyrehtyi. Venäläinen kaasujätti Gazprom kertoi tiistaina, että kaasun virta putkessa Siperiasta Kiinaan oli lyönyt edellispäivänä uuden päiväkohtaisen ennätyksen.
Tarkkaa määrää Gazprom ei kuitenkaan suostunut kertomaan vedoten liikesalaisuuteen. Venäjän hallitus kertoi viime kuussa, että vuonna 2022 Venäjä toimitti Siperian kaasuputkessa Kiinaan 15,5 miljardia kuutiometriä kaasua. Tavoitteena on yli kaksinkertaistaa vientimäärä seuraavien parin vuoden aikana.