Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Presidentin kanslia STT:lle: Ukraina ei ole ollut Hornet-asiassa yhteydessä presidenttiin tai kansliaan

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) sanoi tänään mediatilaisuudessa, että siinä vaiheessa kun Suomen nykyiset Hornet-hävittäjät ovat käyttöikänsä päässä, niissä on aika vähän lahjoitettavaa.

Haavisto kuitenkin lisäsi kyseessä olevan vain hänen oma käsityksensä, ja asia on hyvä tarkistaa vielä sotilasteknisiltä asiantuntijoilta.

Hänen mukaansa ulkoministeriön näkökulmasta on hyvä erottaa myös se, miten Ukrainaa voidaan auttaa välittömästi ja milloin puhutaan vuosia eteenpäin olevista kysymyksistä.

HS: Ukraina on esittänyt Suomelle pyynnön Hornet-keskusteluista, joissa mukana olisi myös Yhdysvallat

Presidentin kansliasta kerrotaan STT:lle, että Ukrainasta ei ole oltu yhteydessä presidenttiin tai presidentin kansliaan Hornet-asiassa.

Kanslia lisää sähköpostivastauksessaan, että materiaalipyynnöt kulkevat perinteisesti puolustushallinnon kautta.

Helsingin Sanomat uutisoi eilen, että sen tietojen mukaan Ukraina on esittänyt Suomelle pyynnön hävittäjiä koskevista kolmenvälisistä keskusteluista, joissa olisi mukana myös Yhdysvallat.

Lehden mukaan pyyntö keskusteluista on reaktio pääministeri Sanna Marinin (sd.) Ukrainan-vierailullaan aiemmin tässä kuussa esittämiin kommentteihin.

Kiovassa Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin tavannut Marin nosti kysyttäessä esiin mahdollisuuden luovuttaa Ukrainalle Suomen käytöstä poistuvia Hornet-hävittäjiä. Marin sanoi, että asiasta voitaisiin hänen mielestään käydä keskustelua.

Keskusteluun pitäisi saada mukaan myös Yhdysvallat, sillä Hornetit ovat yhdysvaltalaisen yrityksen valmistamia. Hornetit ollaan korvaamassa Suomessa lähivuosina niin ikään yhdysvaltalaisvalmisteisilla F-35-hävittäjillä.

Marin ei ottanut HS:lle keskiviikkona antamassaan vastauksessa kantaa väitettyyn keskustelupyyntöön.

– Olen kertonut presidentti Zelenskyille, että voimme keskustella asiasta, mutta lupauksia ei ole annettu, Marinin erityisavustajansa kautta HS:lle välittämässä kirjallisessa viestissä sanotaan.

– Olen myös kertonut Suomen tehneen päätöksen uusien hävittäjien hankinnasta ja että voimme keskustella poistuvan kaluston käytöstä yhdessä valtiojohdon kanssa huomioiden geopoliittisen sijaintimme.

Helsingin Sanomilla ei ole tietoa siitä, onko muille maille esitetty vastaavanlaisia pyyntöjä.

Niinistö: Jos joku haluaa keskustella, niin keskustellaan

Presidentti Sauli Niinistö sanoi jo eilen illalla MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, ettei Ukrainasta ole ainakaan oltu häneen itseensä yhteydessä Horneteihin liittyen.

Presidentiltä kysyttiin myös Marinin väläyttämien Hornet-keskusteluiden mahdollisuudesta, ja Niinistö painotti, että keskustelua voidaan käydä mistä tahansa.

– Jos joku haluaa keskustella, niin keskustellaan. Ei siinä mitään ongelmaa ole, hän sanoi haastattelussa, joka esitettiin ennen Helsingin Sanomien jutun julkaisua.

Niinistö alleviivasi, että keskustelujen käymiseen riittää vielä aikaa, sillä ensimmäinen erä Horneteja poistuu käytöstä aikaisintaan kahden tai kolmen vuoden päästä. Niinistö arvioi, että tuossa kohtaa käytöstä poistetaan koneiden joukosta heikoimpia.

Niinistö ei liputtanut ajatukselle, että Suomesta lähdettäisiin lähettämään toiminnassa olevia koneita, joille on tarvetta kotimaassa.

– En ole mukana missään sellaisessa, missä vaarannetaan Suomen puolustuskykyä, hän sanoi.

Hän alleviivasi haastattelussa myös, että sotilasasiantuntijat ovat esittäneet arvioita, joiden mukaan hävittäjien luovutus ei olisi välttämättä niin yksinkertaista.

– Ei se mikään yksinkertainen asia ole, että annetaan tuosta pois loppuun käytettyjä hävittäjiä.