Siinä missä vuonna 2021 maailmalla eniten näkyvyyttä saivat suomalaiset urheilijat, oli viime vuoden valokiila Suomen poliittisessa johdossa.
Ulkoministeriön mediakatsauksen mukaan Suomen Nato-hakemus ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan kasvattivat merkittävästi Suomen näkyvyyttä. Vuonna 2022 Suomen näkyvyys peräti kolminkertaistui kansainvälisissä medioissa edellisvuoteen verrattuna.
Mediakatsauksen mukaan presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Sanna Marin (sd.) ja ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) nousivat näkyvyydessä kärkeen suomalaisurheilijoiden rinnalle.
Kansainvälisessä mediassa näkyvin suomalaispoliitikko oli 146 000 kertaa mainittu Marin. Edellisenä vuotena mainintoja kertyi 19 594.
Niinistö mainittiin kansainvälisissä medioissa 141 100 kertaa. Vuonna 2021 mainintoja kertyi 9 289. Haavisto mainittiin 53 500 kertaa edellisvuoden 8 687 kertaan verrattuna.
Viime vuoden näkyvin suomalainen oli formulakuski Valtteri Bottas 189 000 maininnalla. Hänen kohdallaan Suomi tai suomalaisuus nousivat tosin harvemmin esille.
Pääministeri Marinin näkyvyydessä korostui erityisesti Nato-jäsenhakemus. Edustustojen mukaan Suomi sai laajalti myönteistä julkisuutta naisvaltaisen hallituksensa ansiosta.
Myös Marinin juhlakohu noteerattiin maailman medioissa, mutta katsauksen mukaan uutisointi oli pääasiallisesti neutraalia tai myönteistä.
Esimerkiksi Tunisiassa juhlakohusta keskusteltiin radiossa ja televisiossa enimmäkseen myönteiseen sävyyn, Tunisian-suurlähetystöstä kerrotaan.
– Monen mukaan Suomessa asiat ovat selvästi hyvin, kun tästä on noussut tällainen kohu, suurlähetystöstä kuvaillaan aiheen saamaa julkisuutta.
Suomen edustustot maailmalla kertovat Suomi maailman mediassa -raportissa Venäjän laajamittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa herättäneen kiinnostuksen Suomen näkemyksiin ja asemaan Venäjän naapurimaana. Kansainvälisen yleisön tietoisuus maiden välisestä pitkästä maarajasta kasvoi, ja lehdistö raportoi sitä koskevista rajasäädöksistä. Suomen varautuminen ja puolustuskyky huomattiin useiden maiden medioissa.
– Naton yhteydessä Suomi kuvattiin hyvin valmistautuneena maana, joka kehittää puolustuskykyään jatkuvasti. Mediassa korostettiin, että Suomen läsnäolo Natossa vahvistaisi liittoumaa, Varsovan-suurlähetystö kuvailee.
Maailman media seurasi tarkasti Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyysprosessin etenemistä ja erityisesti Turkin esittämiä vaatimuksia siihen liittyen.
Eurooppalaisessa mediassa uutisointi oli runsasta ja sävyltään positiivista. Kielteisin uutisointi keskittyi Venäjän ja Kiinan medioihin.
Ulkoministeriön viestintäjohtaja Mikko Koivumaa toteaa tiedotteella, että Suomi näkyi maailman mediassa vuonna 2022 enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
– Tämä näkyvyys on ollut paitsi meille myönteistä, myös laajentanut Suomen tunnettuutta. Suomi-kuvaa on uusintanut ulko- ja turvallisuuspolitiikan aiheet sekä valtiojohdon merkittävä näkyvyys.
Urheilurintamalla uutisoitiin Suomen jääkiekkomaajoukkueen kultamitaleista Pekingin olympialaisissa ja MM-kisoissa. Hiihdossa uutisaiheeksi nousi Iivo Niskasen olympiamenestys. Medioissa seurattiin myös jyväskyläläislähtöisten koripalloilija Lauri Markkasen ja ralliautoilija Kalle Rovanperän menestystä. Seurannassa olivat Markkasen urakehitys NBA:ssa ja Rovanperän historiallinen maailmanmestaruus kaikkien aikojen nuorimpana kuljettajana.