Kolme lasta ja kolme aikuista kuoli maanantaina Yhdysvaltoja järkyttäneessä kouluampumisessa Nashvillessa, Tennesseen osavaltiossa.
Kahdella rynnäkkökiväärillä sekä käsiaseella aseistautunut 28-vuotias nainen ehti surmata kolme peruskoulun oppilasta sekä kolme kristillisen yksityiskoulun työntekijää, ennen kuin poliisi ampui hänet kuoliaaksi. Nashvillen poliisin tiedottaja Don Aaron kertoi, että hyökkääjä pääsi kouluun sivuovesta ja alkoi kiertää koulua ammuskellen ympäriinsä.
Hieman kello kymmenen jälkeen paikallista aikaa aamupäivällä paikalle tullut poliisi joutui saavuttuaan aseelliseen yhteenottoon hyökkääjän kanssa. Poliisin mukaan nainen oli paikallinen asukas, joka on ilmeisesti jossain vaiheessa käynyt itsekin samaa koulua lapsena, mutta teon motiivi ei vielä ollut selvillä.
Yleensä kouluampumisissa tekijät ovat olleet miehiä.
"Meidän on tehtävä jotain"
Kouluampumiset ovat hälyttävän yleisiä Yhdysvalloissa, jossa yhä useampi on hankkinut ampuma-aseita viime vuosina.
Presidentti Joe Biden luonnehti Nashvillen kouluampumista "sydäntä särkeväksi" ja sanoi kouluampumisten repivän yhteisöjä Yhdysvalloissa. Biden vetosi republikaaneihin, jotta he tukisivat hänen kampanjaansa kouluampumisissa usein käytettyjen rynnäkköaseiden kieltämiseksi.
– Kuinka monen lapsen pitää vielä tulla murhatuksi, ennen kuin kongressin republikaanit ryhtyvät toimiin rynnäkköasekiellon läpiviemiseksi, porsaanreikien tukkimiseksi taustantarkistusjärjestelmässämme tai aseiden turvallisen säilytyksen vaatimiseksi? Meidän on tehtävä jotain, sanoi Valkoisen talon tiedottaja Karine Jean-Pierre CNN:n mukaan.