Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kiky-maksut pysyivät esillä myös Ylen tentissä: "Aikamoinen takinkääntö", Ohisalo sanoi Purralle

Kiky-maksuja koskeva keskustelu jatkui Ylen viimeisessä vaalikeskustelussa.

Jo ennen tenttiä torstaina oli keskusteltu perussuomalaisten linjasta, tulisiko kiky-sopimuksessa Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikana työntekijöille siirrettyjä maksuja palauttaa työnantajille. Perussuomalaiset oli aiemmin tänä vuonna kertonut kannattavansa aloitetta, joka lisäisi työntekijöiden käytettävissä olevaa rahaa, mutta puheenjohtaja Riikka Purra oikaisi keskiviikkona puolueen kannan olevan päinvastainen.

Muuttunut kanta aiheutti äläkän varsinkin ay-liikkeessä ja vasemmistopuolueissa. Tentissä käännettä kritisoi vihreiden Maria Ohisalo.

– Aikamoinen takinkääntö, kun 40 prosenttia suomalaisista on jo antaneet äänensä, hän sanoi.

Ylen tentissä kiky-maksujen palauttamista jäivät kannattamaan enää Sanna Marin (sd.), Ohisalo ja Li Andersson (vas.). Purra sanoi, että on olemassa parempia, tehokkaampia keinoja tukea työntekijöitä. Hän huomautti, että kiky-siirtoa hyvitettiin aikanaan veronalennuksilla työntekijöille.

– Kiky-maksujen siirtyminen työnantajalle valitettavasti heikentää yritysten mahdollisuutta palkata ihmisiä ja investoida, hän sanoi.

Purra sai tukea Sari Essayahilta (kd.).

– Se ehkä unohdetaan, että se [termi kiky] tulee sanoista kilpailukyky. Siksi tämä aikanaan tehtiin, ja sen takia ei pidä yritysten kilpailukykyä lähteä heikentämään, Essayah sanoi.

Andersson ottaisi ennemmin kikyn kuin veroalen

Tentissä miteltiin palkansaajien ostovoiman eli käytettävissä olevien tulojen parantamisesta myös veronalennuksilla. Kokoomuksen Petteri Orpo toisti puolueen tavoitteen yhteensä miljardin euron alennusta palkkaveroon. Siitä suurin osa kohdistuisi Orpon mukaan pieni- ja keskituloisille.

Vasemmistoliiton Li Andersson haastoi Orpoa asiasta. Andersson totesi, että kokoomuksen linja auttaisi suhteellisesti enemmän suuri- kuin pienituloisia. Koska pienituloisilla on kevyempi verotus, he eivät Anderssonin mukaan hyötyisi veronalennuksesta samalla tavalla.

– Kiky-maksun siirto hyödyttäisi myös pienipalkkaisimpia, jotka eivät hyödy valtion ansiotuloveron kevennyksestä, jonka lisäksi kiky-maksun muutokseen ei sisälly valtiontaloutta heikentävää vaikutusta, Andersson sanoi.

Myös pääministeri Marin sanoi, ettei kiky-maksun palautus toisi minkäänlaista lovea valtion kassaan ja olisi tehokas tapa tukea palkansaajien ostovoimaa.

Puoluekentän oikealta laidalta Orpo ja Purra moittivat Marinia muutoksen välillisten vaikutusten unohtamisesta.

Saarikko teilasi sekä kiky- että veroesityksen

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) kritisoi sekä kiky-siirron palautusta yrityksille että veronalennuksia sopeutustarpeen keskellä.

Hän huomautti, että molemmat helpottaisivat suhteellisesti eniten hyvätuloisten asemaa, koska kikyssä sovittu sosiaaliturvamaksujen muutos oli prosentuaalinen, eli se on suurituloisille suurempi.

– Voi nätisti puhua pienituloisimmista ja palkansaajista, mutta aivan sama logiikka koskee tätä [kiky-]esitystä, ja lisäksi se hankaloittaisi yritysten asemaa, Saarikko sanoi.

Hän ennemmin kannatti täsmätoimia, joilla tuetaan heikossa asemassa olevien ostovoimaa. Esimerkiksi hän mainitsi yksinasuvien kotitalousvähennyksen parannuksen ja omaishoitajien palkkojen verotuksen keventämisen. Lisäksi hän kaipasi kevyempää verotusta eläkeläisille, jotka haluaisivat jatkaa työelämässä.

Tentissä myös RKP:n Anna-Maja Henriksson kannatti eläkeläisten verohelpotusta ja KD:n Sari Essayah omaishoitajien palkkojen verovapautta.