Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Ankara harkitsi uudelleen suhtautumistaan Helsinkiin" – Näin venäläismedia reagoi Turkin Nato-äänestykseen

Torstai-iltainen Turkin parlamentin äänestys Suomen pääsystä Natoon oli esillä heti tuoreeltaan venäläismediassa. Uutistoimisto Tass kertoi asian Telegramissa jo torstain puolella ja kertasi Turkin takinkäännöt verkkolehtiartikkelissaan heti puolenyön jälkeen.

Se kertoi, kuinka Turkki oli viimeinen maa, jonka parlamentti hyväksyi Suomen Nato-jäsenyyden. Lehti toi esiin myös, että parlamentin päätös oli yksimielinen.

– Ankara harkitsi myöhemmin uudelleen suhtautumistaan Helsinkiin ja totesi, että Suomi noudatti yleisesti sopimuksen ehtoja, Tass kirjoitti.

– Turkin lainsäätäjät totesivat, että yhdessä Suomen kanssa Nato-jäsenyyshakemuksen jättänyt Ruotsi ei ole vielä täyttänyt Turkin kanssa tekemäänsä muistiosopimusta, eikä siksi ole valmis liittymään liittoumaan, lehti lisäsi.

Aamun pääuutisena Suomen Nato-prosessin nytkähdys Turkin parlamentissa ei enää Tassilla ollut. Uutistoimisto Rian sivuilla se kuitenkin oli yhtenä pääuutisista.

– Onnittelut Suomelle ja sen kansalaisille, Ria siteerasi esimerkiksi Turkin parlamentin varapuhemies Haidar Akaria.

Ria kertoi lyhyesti myös, että Unkari ja Turkki eivät ole hyväksyneet Ruotsin Nato-jäsenyyttä.

Talouslehdet RBK ja Kommersant kertoivat tuoreeltaan jo torstaina Telegramissa Turkin parlamentin äänestyksestä. Aamulla asia oli Kommersantin verkkolehden pääuutisena, joskin lyhyellä jutulla.

Kaiken kaikkiaan venäläislehdistö kertoi Turkin parlamentin Suomen Nato-jäsenyysäänestyksestä melko neutraalisti ja lyhyesti.