Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Venäjä iskenyt massiivisesti Kostjantynivkaan Itä-Ukrainassa – siviilejä kuollut, sanoo Ukraina

Venäjän massiivisessa iskussa Kostjantynivkaan Itä-Ukrainassa kuoli sunnuntaina ainakin kuusi ihmistä, kertoo poliisi. Aiemmin Ukrainan presidentin kansliapäällikkö Andri Jermak kertoi Telegram-viestipalvelussa Guardian-lehden mukaan, että iskussa kuoli kolme siviiliä.

Lisäksi useita ihmisiä on loukkaantunut.

Donetskin poliisin mukaan Venäjä iski kaupunkiin useilla ohjuksilla aamukymmenen aikoihin. Poliisi kertoi osumia tulleen asuintaloihin, päiväkotiin, hallintorakennuksiin, autoihin ja kaasuputkeen. Uutistoimisto AFP:n toimittaja kertoi nähneensä piha-alueella kuopan ja 14-kerroksisen talon ikkunoiden rikkoutuneen sekä yksityiskotien kattojen tuhoutuneen.

Kostjantynivka sijaitsee vain reilut 20 kilometriä Bahmutista Donetskin alueella. Kaupungissa asui ennen Venäjän hyökkäyssotaa noin 70 000 ihmistä.

ISW: Venäjä voi pian tehdä muutoksia sodanjohtoonsa, koska talvihyökkäyksen tavoitteet eivät toteutuneet

Venäjä saattaa pian tehdä muutoksia sodanjohtoonsa, koska nykyinen Ukrainassa sotivien venäläisjoukkojen komentaja Valeri Gerasimov ei ole onnistunut saavuttamaan tavoitteitaan.

Näin ennustaa yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW) viimeisimmässä raportissaan.

ISW:n mukaan Venäjän tavoitteena oli vallata Donetskin ja Luhanskin alueet kokonaan Ukrainalta maaliskuun loppuun mennessä, mutta taistelut jatkuvat yhä kiivaina. Myös brittitiedustelun päivittäisessä katsauksessa eilen todettiin, ettei Gerasimov ollut lunastanut Venäjän odotuksia.

Venäläiset vaikutusvaltaiset sotabloggarit ovat ISW:n mukaan sitä mieltä, että Venäjän joukkojen on pikimmiten saatettava päätökseen hyökkäysoperaationsa Bahmutissa ja Avdijivkassa, jotta Venäjä pystyy jatkaa laajamittaista hyökkäystä. Bloggarit uskovat Ukrainan ryhtyvän vastahyökkäykseen keväällä huhtikuun puolenvälin jälkeen.

Armeijan esikunnan päällikkönä toiminut Gerasimov korvasi tammikuussa Ukrainassa Sergei Surovikinin, joka ehti olla tehtävässä vain noin nelisen kuukautta.

Brittitiedustelu: Paljon venäläissotilaita kuollut Ukrainassa juopottelun, rikosten tai onnettomuuksien seurauksena

Britannian puolustusministeriön tuoreen päivittäiskatsauksen mukaan osa Ukrainassa kuolleista venäläissotilaista on kuollut esimerkiksi juopottelun, rikosten sekä onnettomuuksien seurauksena.

Yhteensä Venäjän hyökkäyssodan aikana Ukrainassa on raportin mukaan kuollut noin 200 000 venäläissotilasta. Kaikki heistä eivät kuolleet taisteluissa, vaan "merkittävä vähemmistö" kuolemantapauksista on johtunut taisteluista riippumattomista syistä.

Venäläissotilaita on kuollut myös aseiden käsittelyharjoituksissa ja liikenneonnettomuuksissa. Heitä on myös paleltunut kuoliaaksi, raportissa sanotaan.

Raportti viittasi myös viimeviikkoiseen uutiseen Venäjän Telegram-uutiskanavalla, jossa kerrottiin "erittäin korkeista luvuista" tapauksia, joissa sotilaat olivat kuolleet alkoholiin liittyvistä syistä.

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.